Oulun Shakkiseura järjestää TUL:n Pohjois-Suomen piirin
mestaruusturnauksen 15+15 minuutin miettimisajoilla lauantaina 3.10.2015.
Kilpailu pelataan Oulun yliopiston (Pentti Kaiteran katu 1) aulakahvilassa.
Sisäänkäynti 2T-ovesta Erkki Koiso-Kanttilan kadun puolelta bussipysäkkien
kohdalta. Ilmoittautuminen ja osallistumisen varmistus on pelipaikalla klo
10.30 - 11, jonka jälkeen aloitetaan ensimmäinen kierros.
Osallistumismaksu on 10 euroa/ aikuinen ja 6 euroa/ nuori
tai päätoiminen opiskelija.
Pelaajalta vaaditaan voimassa oleva pelaajalisenssi, mikäli
hän edustaa suomalaista shakkikerhoa ja on pelannut enemmän kuin 10 selopeliä.
Kilpailu on selokelpoinen, ja se pelataan 7 kierroksen
vajaakierroskilpailuna, mikäli osallistujia on vähintään 11. Muussa tapauksessa
pelataan täydellinen turnaus.
1 kommentti:
Hei!
Minun nimeni on Aino ja olen freelancer Promo logic:lla, nettimedia toimistolla. Olisimme kiinnostuneita lisäämään 2-3 lausetta ja linkin teidän sivullenne sovittuun hintaan vuodeksi.
Olkaa hyvä ja ilmoittakaa jos tämä kuullostaa kiinnostavalta ja annan lisätietoja. Jos omistatte myös muita sivuja, olkaa hyvä ja liittäkää niiden URL osoitteet jotta voin käydä myös ne läpi mahdollista sopimusta varten.
Kiitos ja pikaisiin kuulemiin!
Ystävällisin terveisin
Aino Nurminen
nurmien.aino@gmail.com
Lähetä kommentti