keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Pohjois-Suomen Shakki Grand Prix 2009

Jouko Laurosen vuosi sitten esittämän idean pohjalta kehittelin seuraavan kisan, jonka esittelin muutama viikko sitten pohjois-suomalaisten shakkikerhojen yhteyshenkilöille. Raakaidea oli myös esillä tässä blogissa. Vastaanotto oli pääosin myönteinen ja sain myös muutamia hienosäätö-ehdotuksia. Loppujen lopuksi kisajärjestäjiksi tuli mukaan seitsemän kerhoa, jotka järjestävät vuoden aikana yhteensä yhdeksän viikonlopputurnausta eli osakilpailua.

Kilpailun säännöt ja määräykset:

Pohjois-Suomen Shakki Grand Prix 2009 on pohjois-suomalaisten shakkikerhojen järjestämä autourheilun F1-tyyppinen osakilpailuista eli viikonlopputurnauksista koostuva kisa, jossa jaetaan pisteitä osakilpailusijoitusten mukaan ja kauden lopussa eniten pisteitä kerännyt kilpailija on voittaja. Kisassa ovat mukana kaikki pelaajat, jotka osallistuvat osakilpailuhin kuuluviin viikonlopputurnauksiin.

Vuonna 2009 kisa koostuu 9 osakilpailusta:

7.-8.3. Kaarlen turnaus (Kokkola, KokkSK)

18.-19.4. Käenpesäturnaus (Ylivieska, Shakkilaakso)

27.-28.6. Kemi-turnaus (Kemi, KemTS)

18.-19.7. Eino-Leino-turnaus (Kajaani, KaSY)

8.-9.8. Raputurnaus (Oulainen, Shakkilaakso)

5.-6.9. Pohjois-Suomen avoin mestaruusturnaus (OSS)

12.-13.9. Ruskaturnaus (Rovaniemi, RovSK)

31.10.-1.11. Raahen Linnoituksen viikonlopputurnaus (Raahe, RaahLi)

28.-29.11. OSS:n turnaus (OSS)

Pistelasku:

Pisteet jaetaan kunkin osakilpailun 10 parhaalle siten, että voittaja saa 12, toiseksi tullut 10 ja seuraavat 8,7,6,5,4,3,2 ja 1. Pisteiden jaossa käytetään keskusshakkilliiton sivulla julkaistua tulostaulukkoa. Viimeisessä osakilpailussa käytetään ko. turnauksen tulostaulukkoa.

Palkinnot:

1) GP-kisan voittajalle:
Kisaan kuuluvat seurat tarjoavat ilmaisen osanoton turnauksissaan v. 2010
2) GP-kisan kakkoselle:
Kisaan kuuluvat seurat tarjoavat osanoton puoleen hintaan turnauksissaan v. 2010

Lisäksi GP-kisan 3 parasta saavat asiaankuuluvat pokaalit ja mahdollisia seurojen tai sponsoreiden lahjoittamia esine- ja/tai rahapalkintoja. Ja tietenkin kisan 3 parasta vastaanottavat käsittämättömän runsain mitoin mainetta ja kunniaa.

Lisäksi palkitaan paras nuori, paras veteraani ja paras naispelaaja, ellei kyseinen pelaaja ole jo saanut palkintoa yleisessä sarjassa.

Vertailu:

Mikäli kaksi pelaajaa saavuttaa saman palkintoon oikeuttavan pistemäärän, vertailu suoritetaan seuraavassa järjestyksessä

1. Parhaat yksittäistulokset
2. Turnauskeskiarvo (pisteiden määrä/turnausten määrä eli vähemmän turnauksia pelannut voittaa vertailun)
3. Pienempi selo pelaajan ensimmäisen osakilpailuturnauksen alussa

Palkintojenjako:

GP-kisan tulokset julkistetaan ja palkinnot jaetaan OSS turnauksen palkintojenjaon yhteydessä 29.11. Jos sattuisi, että palkinnon saaja ei osallistu ko. osakilpailuun, palkinto toimitetaan palkitulle myöhemmin.

Tulosseuranta:

Allekirjoittanut sitoutuu laskemaan GP-kisan tulokset välittömästi jokaisen osakilpailun jälkeen tai viimeistään, kun turnaustulokset ovat liiton sivuilta saatavilla. GP-tulokset ja -pistetilanne julkaistaan Pohjois-Suomen Shakkiblogissa http://psmshakki.blogspot.com/ ja pistetilanne toimitetaan myös sähköpostitse kisaan kuuluvien seurojen yhteyshenkilöille.

Toivotan onnea ja menestystä kaikille GP-kisaan osallistuville shakin harrastajille ja seurojen puolesta mahdollisimman runsasta osanottoa osakilpailuturnauksiin!

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Hopeinen mestari!

Pohjois-Suomi on saanut uuden mestaripelaajan, Roope Kiuttu sai koululaisten pm-kisoissa 12. - 14.2 Färsaarilla B-sarjassa tuloksella 5/6 hopeamitalin ja korottui shakkimestariksi nro 301 ja seloluku 2219.

Asiantuntijakommentaattori Ridge tämän kuultuaan kommentoi tapahtunutta seuraavasti: "Mitä?? Siitäkö pikkukilliäisestä tuli shakkimestari? Mihin tämä maailma on menossa?!"













Koska Tuomo Kemppainen ei halua kuvia itestään julkisuuteen uhaten ylläpitoa mököttämisen maailmanennätys-yrityksellä + jatkotoimilla, joten korvaamme ne hellyttävillä eläinkuvilla.

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Koululaisten PM Färsaarilla

Koululaisten Pohjoismaiden mestaruusturnaus pelataan Torshavnissa Färsaarilla 12-14.2. Pohjoissuomalaisista edustustehtävissä ovat Roope Kiuttu (U16), Aapo Sassi (U14) ja Qiyu Zhou (U10).

Viralliset kisasivut

tiistai 10. helmikuuta 2009

Blogin toimitus laajenee

Uutena Pohjois-Suomen shakkiblogin toimittajana aloittaa tänään Osmo Kauppila, oikea raskaansarjan reportteri joka ei armoa anna eikä sitä anele! Juttunsa hän kirjoittaa nimimerkillä Osmo

Tulevaisuudennäkymiä

P-Suomen shakkiblogin tietolähteiden mukaan Opetusministeriö kaavailee älypeleiksi luokiteltaville lajeille yhteistä liittoa. Tulee olemaan kiintoisaa nähdä kuinka kova motivaatio ministeriöllä on saada hanke läpi ja miten eri tahot suhtautuvat asiaan. Tapahtuessaan tämä olisi varmasti varsin merkittävä muutos, eikä välttämättä huonoon suuntaan. Asiaan liittyvää dokumentaatiota en isommin löytänyt, SBL:n hallituksen kokouspöytäkirja http://personal.eunet.fi/pp/lneimo/hallinto/hpk030109.pdf mainitsee hankkeen kohdassa 13. Lainaus:
"13§ Muut asiat
(...)
Keskusteltiin älypeliliitto tilanteesta. [sic]
Suomen Keskusshakkiliiton kanssa ei ole vielä päästy yhteisymmärrykseen. Asiassa jatketaan tunnusteluja. Puheenjohtaja Olli A. Manni yrittää sopia liittojen puheenjohtajien ja toiminnanjohtajien yhteistä tapaamista opetusministeriössä."
Blogin lukijat ovat tervetulleita kaivelemaan hankkeen taustoja esiin ja kommentoimaan.
Mitä tapahtuu hämyisissä kabineteissa ja saunailloissa käytävissä neuvotteluista? Onko uusi liitto pian tosiasia vai jatketaanko nykylinjalla? Jäämme mielenkiinnolla odottelemaan.

Kerhojen kilpailu lisenssipelaajista

SKSL herrat ei näytä itsekään tietävän mitä kyseisestä kilpailusta saa palkinnoksi? Ilmeisesti jotain kuiteski on palkintona? Miksei vois olla selkeät palkinnot tyyyliin voittajakerholle 2000 euroa, 2. 1000 ja 3. 500 ... mutta jaetaan jotain suhteellisuuspalkintoja, hommaa 2 lisenssipelaajaa ja maksa 4 jäsenmaksut-tyyliin.

Ote liiton pj kirjotuksista:

Tuomo Halmeenmäki
kirjoitti pudasblogiin

8. helmikuuta 2009 kello 18.34
SKSL:n hallituksen kokouksessa 7.2. päätettiin mm. seuraavaa:
- hyväksyttiin tarkennettu talousarvio perustuen OPM:n avustuspäätökseen (45 000 e)
- hyväksyttiin tälle vuodelle kerhokilpailu, jossa kerhojen uusien A-lisenssin haltijoiden määrä suhteutetaan kerhon ilmoittamaan jäsenmäärään - parhaat kerhot palkitaan alennuksilla vuoden 2010 jäsenmaksuissa

Mutta Lahden kerhon Tolkki jyrähti ja mylvi seuraavasti pudasblogissa:

Jukka Tolkki kirjoitti

Kerhokilpailuidean “isänä” ja shakkiliiton kerhotoiminnasta vastaavana hallituksen jäsenenä aiheesta kirjoittelu kirvoittaa seuraavaa:
- Onko tosiaan niin, että kaikkinainen aktiivisuus kerhojen toiminnan aktivoimiseksi halutaan torpata heti alkumetreillä? Niin kuin nyt jo ennen kuin on ehditty kerhokilpailua sääntöineen virallisesti julkistaakaan?
- Kerhot eivät saa jäsenmaksuista alennusta centtiäkään, vaan maksavat jäsenmaksut sen suuruisina kuin kerhojen kokous kulloinkin päättää.
- Palkintojen suuruus on suhteutettu maksettujen jäsenmaksujen suuruuteen: mitä enemmän hankittu uusia lisenssipelaajia ja maksettu jäsenmaksuja sitä suurempi palkinto. Tätä ei yhdistyslaki kieltäne.
- Pienetkin kerhot voivat menestyä kilpailussa, kun paremmuus on myös suhteutettu (=prosenttia uusien lisenssipelaajien määrä/kerhon jäsenmäärä)
- Shakkiliiton hallitus päätti kerhokilpailun järjestämisestä yksimielisesti!

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

New In Chess takaisin Oulun pääkirjastoon!

Oulun pääkirjasto oli kuulemma vuoden vaihteessa poistanut useita lehtilukusaliinsa tilattuja julkaisuja. Valitettavasti joukossa myös New In Chess. Lauantaina kävin itsekin tarkistamassa asian ja tottahan se oli. Menin tietenkin heti kyselemään lehden perään salin valvojalta, ja hän vahvisti, että lehteä ei ollut tälle vuodelle tilattu. Mutta lehdestä oli tullut jo niin paljon kyselyjä, että mitä todennäköisimmin lehti tullaan tilaamaan uudestaan. :)

SKSL päätöksiä 7.2.2009

Taas on herrat kokoontunu Helsingissä ja muutamia asioita herätti taas aihetta tarkasteluun:

Esitys SKSL:n jäsenseurojen välisestä kerhokilpailusta koskien uusien lisenssipelaajien hankkimista. Voittajat selviää kerhojen välillä siten että se kerho joka saa eniten uusia lisenssipelaajia suhteessa kerhon jäsenmäärään. Palkintoehdotuksena on kolmelle parhaalle kerholle antaa alennusta siitä jäsenmaksusta, jonka kerho maksaa liitolle.

Onpa taas melkonen idea kilpailtavaksi, miten jäsenseurat joiden jäsenmäärät vuosittain tuntuu tippuvan tekisi homman vielä paremmin? Noilla palkinnoilla kisa kyllä lässähtää ennenkuin kerkeää edes alkaa! Miksi emme samantien nostaisi vaikka lisenssien hintoja 500% ja kaikki kertyneet varat lahjotettaisin liiton puheenjohtajan maailmanympärysmatkaan!? Todellisuudessa LIITON tehtävä on keksiä keinoja joilla shakkiharrastuksen pariin saadaan uusia ihmisiä!

Liitto voisi esim. Palkata jonkun henkilön joka kiertelisi vaikka eri kerhoissa pitämässä pientä opetusmiittinkiä, siinähän voisi olla simultaani tai jotain ohessa, kuinka moni junnu on innoissaan kun pääsee pelaan suurmesteria vastaan simultaanimatsin? Joka junnu muistaa kyllä ikänsä että pelasi suurmestaria vastaan mutta kerhon alennusta ei muista kukaan! Taas ois ruoskalla töitä...

JSM-toimikunnan esitys uudentyyppisesta joukkuelisenssistä: Ensi sarjakaudella kokeillaan uudentyyppistä joukkuelisenssiä, joka oikeuttaa kenet tahansa seuran jäsenen pelaamaan joukkueessa ottaen huomioon muut JSM-määräykset (mm. siirto- ja muutosmääräykset sekä varamiesmääräykset). Joukkueen pelaajilla ei tarvitse olla henkilökohtaisia lisenssejä, jos joukkueelle on hankittu uudentyyppinen joukkuelisenssi. Uudentyyppistä joukkuelisenssiä kokeillaan ensi sarjakaudella 3. divisioonassa, ja sen hinta on 50 e/joukkue. Kokeilu ei vaikuta muihin lisenssimääräyksiin.

Halutaanko tällä lisää 3-divarijoukkueita joista kukaan ei juuri osoita suurta nousuhalua ylemmälle sarjatasolle kun lisenssimaksut kallistuu ja matkakustannukset nousee? Toisaalta jos tämmönen lisenssi olisi joka sarjatasolla niin kukaties pelaajamäärät saattaisi jopa lähtä nousuun.

maanantai 2. helmikuuta 2009

A-lisenssi on liian kallis!

Kuukauden ajan on mahdollisuus ollut äänestää onko A-lisenssi (60 euroa) edullinen vai ei?

Tulos oli aika selkeä: 95 ääntä ja 63 kpl (66%) oli sitä mieltä että EI ole edullinen. Loput 32 piti sitä edullisena mutta kummastusta herätti että suurinosa näistä äänistä oli tullut Porin seudulta?!

Blogin toimitukseen uutta verta!

Pohjois-Suomen shakkiblogi sai vahvistuksen kun Jukka Peltomaa aloitti tänään uutena reportterina ja toivon mukaan tuo lisää aktiivisuutta tähän blogiin, muut reportterit on viettäneet syystä tai toisesta hiljaiseloa *laiskotelleet*.

Jukka kirjoittaa nimimerkillä Jukka Peltomaa.

Roope Kiuttu Jyväskylän talven-valtias!

Perinteinen Jyväskylän talven turnaus on pelattu 30.1. - 1.2.2009 ja voittajaksi selvisi OSS edustava Roope Kiuttu tuloksella 4,5/5. Lähimmäksi pääsi Jys Eero Hintikka 4 pisteellä ja sit loppu rupusakki 3,5 pisteessä. Kiutun selokin nousi lähelle mestarinrajaa, nyt 2197 eli 3 pistettä uupuu. Alla linkki täydellisiin tuloksiin:

Jyväskylän talven tulokset




Kiltin näköinen pikku tiitiäinen on oppinut pelaamaan,
kannattaa varoa tätä kaveria!

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

RaahLi 50-vuotta

Jutun on kirjoittanut Jukka Peltomaa

Tässä Raahen Linnoituksen 50-vuotis historiikki, jonka kirjoitin blixtien käsiohjelmaa varten..

RAAHEN LINNOITUS

Raahen Linnoituksen toiminta alkoi Raahen Työväenopiston alaisuudessa 1958 ja perustava kokous oli 22.1.1959, jolloin seura sai nimekseen Raahen Työväenopiston Toverikunnan Linnoitus, ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Bo Jäderholm. Linnoitus toimi vireästi 60-luvulla, mutta 70-luvulla tultaessa toiminta hiljeni, kunnes Mauno "Rekku" Alanen (1946-1997) viritti toiminnan Rautaruukin shakkikerhon puitteissa vuonna 1980 aloittaen samalla laajan nuorisotoiminnan. Vuonna 1980 aloittaneista nuorista seuran toiminnassa ovat edelleen mukana Lauri Aapola, Heikki Sarkkinen ja Jukka Peltomaa. Syksyllä 1982 Raahen Linnoitus oli Suomen Shakkiliiton jäsenseura ja pelaajat alkoivat osallistua selo-turnauksiin.

1980-luvulla Linnoituksen toiminta oli erittäin vireää käsittäen peli-illat tiistaisin ja torstaisin. Vuodesta 1983 lähtien Linnoitus on järjestänyt viikonlopputurnauksen Pyhäin miesten päivän tienoilla marraskuun alussa. Aktiivisimpana aikoina järjestettiin myös toinen turnaus (alkuvuosina 7 kierrosta 1h+1h miettimisajoilla) keväällä huhti-toukokuussa. 1980-luvulla Linnoitus aloitti pelaamisen joukkueliigassa ensin alue- ja maakuntasarjoissa ja myöhemmin I divisioonan Pohjois-Lohkossa, ottaen tosin aina välillä vauhtia II divisioonasta. Linnoitus oli myös aktiivinen osanottaja 80- ja 90-luvun kalottiotteluissa Pohjois-Ruotsia ja 80-luvun mukaviin shakkiperinteisiin kuului myös jokasyksyinen 8-10 pöydän ystävyysottelu Oulun yliopiston matemaatiikan laitosta vastaan.

1990-luvun alun laman myötä alkanut yleinen shakin harrastuksen väheneminen Suomessa kosketti myös Linnoitusta etenkin junioritoiminnan merkittävänä vähenemisenä. Kovempi isku tuli kuitenkin syksyllä 1997, kun Mauno "Rekku" Alanen menehtyi nopeasti edenneen sairauden takia. Rekku oli ollut kerhon primus motor, joka keräsi porukan viikonlopputurnaus- ja joukkueotteluihin ja tarjosi myös keltaisen Volkswagen Kleinbusin kyytivälineeksi. Rekun poismenon myötä raahelaisten turnausosallistuminen väheni merkittävästi ja kun junioreista monet siirtyivät opintojen ja työnteon muualle, kerhotoiminta oli vain varjo 80-luvun kulta-ajoista. Peli-illat vähenivät yhteen kertaan viikossa, mutta vaikeuksista huolimatta Linnoitus on koonnut vuosittain joukkueen I tai II divisioonaan ja yhtä perumista lukuunottamatta perinteinen viikonlopputurnaus on järjestetty marraskuun alussa n. 30-40 pelaajan kokoisina.

Rekun jälkeen kerhon puheenjohtajana on toiminut Heikki Sarkkinen ja peli-illat ovat nykyisin keskiviikkoisin. Kaudella 2008-2009 Raahen Linnoitus pelaa I divisioonan D-lohkossa ja viikonlopputurnaus järjestetään 31-1.11.2009. Raahen Linnoituksen riveissä pelaa nykyään kolme vähintään shakkimestarin tittelin omaavaa: Seuran oma kasvatti Aki Pitkäaho (M 2002) ja Kajaanin Shakinystävistä Linnoitukseen siirtyneet Osmo Kauppila (M 2001, FM 2007) ja Roman Hautala (M 2002)