tiistai 27. joulukuuta 2011

Tapaninpäivän turnaus, tulokset

Osanottajamäärä oli tänä vuonna aikaisempia pienempi, kun shakkilaaksolaiset pelasivat samaan aikaan 3. divisioonan paikallisotteluaan. Turnaukseen osallistui kaikkiaan 8 pelaajaa. Turnaus pelattiin kaksikierroksisena round-robinina. Huilivuoroilta ei kuitenkaan vältytty, kun Teemu Ketelimäki ehti mukaan vasta turnauksen jälkimmäiselle puoliskolle ja Ilmari Ilonen jätti kolme viimeistä peliään pelaamatta.

Voittaja palkittiin hienolla Skoda-repulla.

1) Aki Pitkäaho, RaahLi 11/13
2) Anssi Manninen, OSS 9/13*
3) Lauri Aapola, RaahLi 8.5/13
4) Jukka Peltomaa, RaahLi 7.5/13*
5) Heikki Sarkkinen, RaahLi 6.5/13
6) Ilmari Ilonen, RaahLi 4.5/10
7) Veli-Pekka Tuhkanen, RaahLi 1/13
8) Teemu Ketelimäki, RaahLi 1/7*

* mukaan laskettu luovutuspiste Iloselta

tiistai 20. joulukuuta 2011

Kilpailukutsu: Tapaninpäivän turnaus Raahessa

Perinteinen Tapaninpäivän pikapeliturnaus pelataan Raahen Linnoituksen kerhohuoneella (Brahenkatu 2) 26.12. alkaen klo 16.

Paikalla kahvitarjoilu.

Viime vuoden tulokset

Tervetuloa pelaamaan!

perjantai 9. joulukuuta 2011

Tiedote

Kajaanin Shakinystävien tämän vuoden viimeinen kerhoilta pelataan päiväkeskuksella 13.12.2011 klo 18.30 alkaen ja sen jälkeen kerho jää joulutauolle.

Viimeiseen iltaan kannattaa tulla pelaamaan, sillä kaikille on palkinnot tarjolla ja arvomme vielä osanottajien kesken kaksi joulukinkkua.

Kerhoillat jatkuu ensivuoden puolella 10.1.2012 

KaSY:n puolesta toivottelen tässä vaiheessa kaikille rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta!

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Pohjois-Suomen Shakki Grand Prix 2011

Lopputilanne 9 osakilpailun (Kaarle, Käenpesä, Kemi, Eino Leino, Rapu, PSM, Vaasa, Raahe, Oulu) jälkeen

Jere Huovinen OSS 57 ( 5 3 - 4 12 5 6 12 10 )
Eero Marjusaari KokkSK 56 ( 12 12 6 - 6 - 5 7 8 )
Grels Linqvist VSS 28 ( 6 - - - 10 - 12 - - )
Jukka Peltomaa RaahLi 23 ( - 4 - - - 7 - 5 7 )
Igor Skrjabin **Venäjä 21 ( 4 - 7 - - 10 - - - )

Keijo Kononen OSS 18 ( 10 - - - - 8 - - - )
Anssi Manninen OSS 17 ( 7 - - - 5 - - - 5 )
Joni Koivula KokkSK 14 ( 0 - - - - - 10 4 - )
Tapio Julkunen VSS 14 ( 3 - - 0 3 - 8 - - )
Timo Lauronen Shlaakso13 ( - - - - 7 - - 6 - )

Roope Kiuttu OSS 12 ( - - - - - 12 - - - )
Tommi Luukkonen JyS 12 ( - - - - - - - - 12 )
Tero Kokkila EtVas 12 ( - - - 12 - - - - - )
Simo Salo OSS 12 ( 0 6 - - - 6 - 0 0 )
Rickard Engman Ruotsi 11 ( - - 11 - - - - - - )

Tommy Indbryn Norja 11 ( - - 11 - - - - - - )
Frans Valli OSS 10 ( - - - 10 - - - - - )
Tobias Pettersson Ruotsi 10 ( - - - - - - - 10 - )
Pekka Sassi RovSK 10 ( - 10 - - - 0 - - 0 )
Jarno Nyström RaahLi 10 ( 0 8 - - - - - 2 - )

Erik Rönkä JoeSk 8 ( - - - - 8 - - - - )
Sauli Alho VammSK 8 ( - - - 8 - - - - - )
Wallin Aleksi OSS 8 ( - - 8 - - - - - - )
Ville-Veikko Koivusalo KurVi 8 ( 8 - - - - - - - - )
Teemu Lauronen Shlaakso 8 ( - - - - - - - 8 - )

Jarmo Sikkilä ShLaak 7 ( - 7 - - - - - - - )
Marko Tauriainen LahS 7 ( - - - 7 - - - - - )
Mörsky Olavi KokkSK 7 ( - - - - - - 7 - - )
Anssi Takalo-Eskola RaahLi 6 ( - - - 6 - - - - - )
Ari Kotilainen OSS 6 ( - - - - - - - - 6 )

Frank Svendsen Norja 5 ( - - 5 - - - - - - )
Matti Sassi OSS 5 ( - 5 - - - - - - - )
Petri Hokkanen Velhot 5 ( - - - 5 - - - - - )
Juho Kallio OSS 4 ( - - 4 - - - - - - )
Tapio Lauronen Shlaakso 4 ( - - - - 4 - - - - )

Timo Nisula OSS 4 ( - - - - - 4 - - - )
Vesa Seppelin KokkSK 4 ( 0 - - - - - 4 - - )
Rantsi Kauko OSS 4 ( - - 0 - - 1 - - 3 )
Kaarlo Jylhä-Ollila Shlaakso 4 ( 0 0 0 0 0 0 - - 4 )
Aapo Käkränen HSK 3 ( - - - - - 3 - - - )

Fagerholm Rainer VSS 3 ( - - - - - - 3 - - )
Pentti Rintakoski VammSK 3 ( - - - 3 - - - - - )
Juha-Matti Myllylä KokkSK 3 ( 0 - - - - - - 3 - )
Ari Heinoja KokkSK 3 ( 0 - 3 - - - 0 0 - )
Alkkiomäki Jyrki TSY 2 ( - - - - - - 2 - - )

Jouko Lahti KokkSK 2 ( 2 - - - - - - - - )
Riku Haataja RaahLi 2 ( - - - 2 - - - - - )
Sauli Huovinen Sh-77 2 ( - - - - - 2 - - - )
Teemu Ketelimäki RaahLi 2 ( - 2 - - - - - - - )
Markku Raitanen JyS 2 ( - - - - - - - - 2 )

Ari Kangas Shlaak 2 ( - 0 - - 2 - - - - )
Heikki Sarkkinen RaahLi 2 ( - 1 - - - - - 1 - )
Tapio Kumpuniemi KemTS 2 ( 0 0 2 - - - - - 0 )
Heikkilä Antti TaSK 1 ( - - - - - - 1 - - )
Kari Eloranta JyS 1 ( 1 - - - - - - - - )
Sergei Tretjakov Venäjä 1 ( - - - 1 - - - - - )
Simo Lehtonen OSS 1 ( - - 1 - - - - - - )
Kari Davidsainen KuusSK 1 ( - - 0 - 1 - - - - )
Vesa Korkiakoski Shlaakso 1 ( - 0 - - - - - - 1 )

Erityisryhmät:
Seniori-ryhmän voitti Simo Salo
Naisten ryhmässä ei osanottajia
Nuorten ryhmän voitti Jere Huovinen

Osakilpailukalenteri:
5.-6.3. Kaarlen turnaus (Kokkola, KokkSK)
16.-17.4. Käenpesäturnaus (Ylivieska, Shakkilaakso)
18.-19.6. Kemin turnaus (Kemi, KemTS)
2.-3.7. Eino Leino -turnaus (Kajaani, KaSy)
30.-31.7. Raputurnaus (Oulainen, Shakkilaakso)

3.-4.9. Pohjois-Suomen avoin mestaruus (Oulu, OSS)
1.-2.10. Vaasan turnaus (Vaasa, VSS)
5.-6.11. RaahLin turnaus (Raahe, RaahLi)
3.-4.12. OSS:n turn
aus (Oulu, OSS)

KokkSk lahjoitti palkintopottiin 30 euroa.
ShLaakso lahjoitti palkintopottiin 20 euroa
KaSY lahjoitti palkintopottiin 20 euroa.
OSS lahjoitti palkintopottiin 32 euroa
VSS lahjoitti palkintopottiin 23 euroa
Tuntematon lahjoittaja L-head lahjoitti 40 euroa
Joukko yksityishenkilöitä, jotka eivät halua nimeään julkisuuteen lahjoittivat 55 euroa.
Raahen Autokulma lahjoitti palkintopottiin 50 euroa.

Palkintopotti yhteensä 270 euroa.

lauantai 3. joulukuuta 2011

OSS turnauksen seuranta

Löytyy OSS kotisivuilta joita Luodonpää näkyy päivittävän. Turnaus on myös Pohjois-Suomen GP päätöskisa.

Turnauksessa mukana on myös Manninen joka jätti blogiinsa ukaasin mikäli ei saa 4/5, sekä Marjusaari ja Huovinen jotka taistelevat kokonaiskisan voitosta. Luukkonen on myös sekoittamassa pakkaa.

Tulospalvelu

maanantai 28. marraskuuta 2011

3.-4.12.2011 OSS:n turnaus

Kilpailu tulee mukaan valtakunnalliseen selolaskentaan.
Se on samalla Pohjois-Suomen Shakki Grand Prix 2011 kisan päätösturnaus.

Pelipaikka: Ammattiopisto Luovi (entinen Merikosken ammatillinen
koulutuskeskus) Kasarmintie 12, Oulu.

Aikataulu: Osallistumisen varmistus lauantaina klo 9.45-10.30,
1. kierros n. klo 11, 2. kierros klo 14.30, 3. kierros klo 18;
sunnuntaina 4. kierros klo 9, 5. kierros klo 13, palkintojen jako n. klo 16.45

Peliaika: Ensimmäisellä ja toisella kierroksella 1½ + 1½ h (ei lisäaikoja).
Muilla kierroksilla 1½ + 1½ h (40 s.) ja 15+15 min pelin loppuun.

Osallistumismaksut 30 euroa (N 15 euroa), jälki-ilmoittautumislisä 10 euroa.
Pelaajalta vaaditaan voimassa oleva pelaajalisenssi, mikäli edustaa
suomalaista shakkikerhoa ja on pelannut enemmän kuin 10 selopeliä.

Ilmoittautuminen alla mainittuun numeroon viimeistään perjantaina 2.12.2011.
Lisätietoja: Martti Luodonpää (040-763 8115) tai 040-541 4128 (Raimo Vuori).

Noin 150 m pelipaikalta on lähin hotelli, Lasaretti Kasarmintie 13.
puh. 020-757 4700, email lasaretti@lasaretti.com ja
www-sivut http://www.lasaretti.com/

lauantai 26. marraskuuta 2011

Mannisimperiumin vastaisku?

Ei niin kauan sitten, ei niin kaukaisessa blogissa
Linkki
Osmo kirjoitti...

Treeni kuulostaa hyvältä. Ajankohta voisi olla marraskuun puolenvälin jälkeen, liigamatsit ovat tauolla helmikuulle asti.
Mannisen ego on siihen mennessä varmaan paisunut sellaisiin mittasuhteisiin, että kuplan puhkeaminen tulee näkymään maanjäristystutkassa :p

Anssi Manninen kirjoitti...

Tänään alkaa intensiivitreenit (piti alkaa jo viime viikola mutta oli kiireitä), joten Osmolla tulee olemaan "laiha joulu" puupalikoiden äärellä. :)

20. syyskuuta 2011 2.25

To be continued... ?

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Ulkomaalaisvahvistukset liigassa

JSM-viikonloppuna Jyväskylässä ohimennen tuli puhetta ulkomaalaisvahvistuksista Franssilan Tommin kanssa ja tämän keskustelun myötä sain ajatuksen tähän juttuun tutkia vahvistusten keskinäisiä tuloksia ja kävin läpi kaudesta 06-07 alkaen ja tulokset on laskettu suurinpiirtein.

Tutkimusmaterialin sain kaivettua shakki.net liigapalstan peleistä ja tulokset näyttää seuraavilta:

Kausi 2006-2007

Vahvistusten keskinäiset pelit 27 kpl

ratkaisuun päättyneet 9 kpl (33%)
siirtomäärä yhteensä remisseissä 520
tasapelejä 18 kpl (siirtoja keskimäärin 29) (67%)

Kausi 2007-2008

keskinäiset pelit 30 kpl

ratkaisuun päättyneet 9 kpl (30%)
siirtomäärä yhteensä remisseissä 559
tasapelejä 21 kpl (siirtoja keskimäärin 27) (70%)

Kausi 2008-2009

keskinäiset pelit 37 kpl

ratkaisuun päättyneet 16 kpl (43%)
siirtomäärä yhteensä remisseissä 629
tasapelejä 21 kpl (siirtoja keskimäärin 30) (57%)

Kausi 2009-2010

keskinäiset pelit 37 kpl

ratkaisuun päättyneet 9 kpl (24%)
siirtomäärä yhteensä remisseissä 923
tasapelejä 28 kpl (siirtoja keskimäärin 33) (76%)

Kausi 2010-2011

keskinäiset pelit 33 kpl

ratkaisuun päättyneet 10 kpl (30%)
siirtomäärä yhteensä remisseissä 635
tasapelejä 23 kpl (siirtoja keskimäärin 28) (70%)

Kausi 2011-2012

keskinäiset pelit: 20 kpl

ratkaisuun päättyneet 6 kpl (30%)
tasapelejä 14 kpl (siirtoja keskimäärin 22) (70%)

Yhteenveto kausista 2006-2011:

Pelejä yhteensä 184
tulokselliset 59
remissit 125
siirtomäärä remeissä 3584
siirtoja keskimäärin n. 29
remi% 68

Pahimmillaan siis kärkipöydät pelailee tommosen 9-10 siirtoa ja sopivat lyhyestä tasapelistä, eikö vahvistuksen pitäisi juuri taistella joukkueensa puolesta kynsin ja hampain? Eikä se sitten ole myöskään ilmaista, että kaveri tulee jostain venäjältä, virosta tai saksasta tms. ja maksetaan matkat, majotukset, mahdolliset tulospalkkiot voitosta tai remistä.

Ketä siis tämmönen lopulta palvelee? Ei ainakaan liigajoukkueita, pahimmillaan se olisi sama kuin jättäisi 2 pöytää pelaamatta.

Kysymys siis kuuluukin että pitäisikö vahvistusten vaatimustasoa nostaa tai sitten vähentää määrää liigassa vai mikä olisi hyvä ratkaisu?

Toki shakissa voittaminen on nykyisin paljon hankalempaa kuin ennen että remisseiltä ei vältytä, mutta kun kyseessä on maksettu tittelipelaaja vahvistus, niin on siltä myös lupa vaatia enemmän!

Mitäs mieltä lukijat on asiasta?

Kommentit sitten tuttuun tapaan omalla nimellä niin säästytään taas monelta kiukuttelulta.

maanantai 21. marraskuuta 2011

JSM 19. - 20.11. - OSS edition

OSSin yksityisjetin määränpää oli viikonloppuna Helsinki-Vantaa. Luvassa yli odotusten sarjakauden aloittaneelle joukkueellemme olivat vierailut Matinkylässä ja Pohjois-Helsingissä (EtVaS). Lauantaina pelattiin Matinkylän monitoimitalolla, jossa nähtiin tiukka taistelu:

MatSK - OSS 2-0

Palliser Richard - Kiuttu Roope ½-½
Lehtivaara Petri - Kauppila Osmo ½-½
Mäki-Uuro Miikka - Valli Frans ½-½
Kekki Petri - Vinke Dietmar ½-½
Hentunen Asko - Wallin Aleksi 1-0
Pulkkinen Kari - Kilpi Teemu 1-0
Kivistö Mikko - Kononen Keijo ½-½
Nieminen Kari - Huovinen Jere ½-½

Eli niukahko tappio tuli lopulta. Välillä näytti että voitonmahdollisuuksiakin olisi mutta lopulta ottelu kääntyi näin päin. Kaikkiaan ottelusta jäi kuitenkin luottavainen fiilis sunnuntain ottelua varten.

Sunnuntaina matkustimme sitten Kannelmäkeen EtVaSin vieraiksi. Majoitukset oli hoidettu ystävien ja tuttavien luokse eri puolille pääkaupunkiseutua, joten nuorison navigointitaidot olivat kapteenille huolenaihe. Tämä riski realisoituikin kun Aleksi suunnisti itsensä 15 km päähän todellisesta pelipaikasta. :D Noh, taksi toi ja suunnistusmestarikin ehti vain pari minuuttia myöhässä paikalle. Itse ottelu sitten sujuikin mallikkaasti:

EtVaS - OSS 1-3

Kanep Meelis - Kiuttu Roope ½-½
Sepp Olav - Kauppila Osmo 1-0
Tella Jussi - Valli Frans 0-1
Kokkila Tero - Vinke Dietmar ½-½
Hämäläinen Sami - Wallin Aleksi 0-1
Salo Heikki - Kilpi Teemu ½-½
Alava Mikko - Kononen Keijo ½-½
Anttila Perttu - Huovinen Jere 0-1

Tuloksena siis hieno voitto kausien 08/09 ja 09/10 mestarista. Nuorisokenttä oli jälleen vahvassa iskussa, erityisesti Frank lyttäsi Tellan Winaverin kuin nuori Kasparov. Kun vanhusosasto onnistui vielä jarruttelemaan tarpeeksi matkasivat pisteet Ouluun.

Oma pelini sujui kohtalaisen koomisissa merkeissä. Tyrin avauksen aivan totaalisesti ja jossain 10 siirron tienoilla olin sotilaan ja kompensaation häviöllä. Uhrailin sitten pari lisää kiukuspäissäni ja pääsin jotenkin takaisin suunnilleen tasa-asemaan. Sähläsin vielä pariin otteeseen uudestaan ja tasoitin molemmilla kerroilla. Lopulta siirron 65 paikkeilla olin jo melko lähellä remiä t+s vs t+s loppupelissä mutta sitten näytin loppupelitaitojani ja hävisin saman tien. Tästä voisi ehkä kirjoittaa seuraavan painoksen Mannisen aloittamaan Endgame Non-Virtuoso -sarjaan.

Viikonloppu meni siis taas yli asetetun joukkuepistetavoitteen, seuraavan kerran pelataan helmikuussa kun Aatos ja Velhot matkaavat pohjoiseen. Pistetavoite voisi olla 2? :)

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

JSM viikonloppu

Raahen Linnotuksen reuhakas joukkue kävi viikonloppuna Jyväskylässä ja järjestäjäseuralla olikin hyvät pelitilat sepänkeskuksessa. Lauantai ei tarjonnut suuria ilonaiheita vaan kulttiksen joukkue jyräsi meidät ykkösnyrkillään tyylipuhtaasti 6-0. Aki kyllä kiusasi Yrjölää täydet 5 tuntia mutta luuhan siinä lopulta jäi kouraan. Pelattiin joukkueena huonosti ja lopputulos oli sen näköinen

1. divisioona B-lohko 19.11.2011

RaahLi - KS-58 0-6

Aki Pitkäaho - Jouni Yrjölä 0-1
Anssi Takalo-Eskola - Timo Tuomala ½-½
Arto Pitkäaho - Jaakko Kivimäki 0-1
Thomas Sandvik - Kai Kivipelto ½-½
Jukka Peltomaa - Martti Lauren 0-1
Lauri Aapola - Ville Lehto 0-1
Heikki Sarkkinen - Tero Sihvonen 0-1
Jarno Nyström - Helge Ruotanen 0-1

Sunnuntai 20.11.2011

Tämä päivä meni huomattavasti paremmin, sisuuntunut joukkue löi taululle ehkä pienet yllätyslukemat kun EtVas 2-joukkue kaatui niukasti mutta ansaitusti. Sarkkinen ratkaisi joukkuevoiton meille viimeisessä pelissä lyömällä Sari Rautasen tunnetusti voittoisalla Ridge-systeemillä. Oma peli Vihistä vastaan oli melkoista offroadia jossa avauksessa musta voitti sotilaan mutta Vihinen uhrasi myöhemmin lähetin 3 sotilaaseen ja sai vakavia ikushakkiuhkauksia mutta mustan sai vähitellen aseman kuntoon ja hoiti pisteen kotiin tiukan väännön jälkeen.

EtVas II - RaahLi 1-2

Harri Laakso - Aki Pitkäaho ½-½
Teemu Vihinen - Anssi Takalo-Eskola 0-1
Risto Eskola - Arto Pitkäaho ½-½
Sami Hallenberg - Thomas Sandvik ½-½
Darryl Taylor - Jukka Peltomaa ½-½
Marko Haapamäki - Lauri Aapola 1-0
Sari Rautanen - Heikki Sarkkinen 0-1
Petri Suuronen - Jarno Nyström ½-½

Tuloksia (lauantai)
Tuloksia (sunnuntai)
sarjataulukot

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Shakkikerho Kuhmoon

Shakerilin Raimo Lindroos lähetti sähköpostia jossa tiedotti että Kuhmossa avattaisiin shakkikerho Henrik Hakulisen toimesta ja 1. kokoontuminen tänään klo 18.

Pelipaikkana toimii Kuhmotalo Koulukatu 1 joka sijaitsee aikalailla keskustassa. Hakulinen on tänään paikalla jo klo 17.15. Viestissä mainittiin myös että mikäli aikoo tulla niin omat pelilaudat ja kello mukaan koska pelit ovat ensimmäistä kertaa. Myös Kainuun alueen muut pelaajat ovat tervetulleita Kuhmon kerhoiltoihin.

Toivottavasti homma lähtee Kuhmossa pyörimään. Alla Hakulisen yhteystietoja josta voi kysellä tietoja lisää:

Koskitie 3
88900 Kuhmo
045-1302478 (08-6531153)
Henrik.hakulinen@luukku.com

maanantai 7. marraskuuta 2011

Pohjois-Suomen Shakki Grand Prix 2011

Tilanne 8 osakilpailun (Kaarle, Käenpesä, Kemi, Eino Leino, Rapu, PSM, Vaasa, Raahe) jälkeen

Eero Marjusaari KokkSK 48 ( 12 12 6 - 6 - 5 7 )
Jere Huovinen Sh-77 47 ( 5 3 - 4 12 5 6 12 )
Grels Linqvist VSS 28 ( 6 - - - 10 - 12 - )
Igor Skrjabin **Venäjä 21 ( 4 - 7 - - 10 - - )
Keijo Kononen OSS 18 ( 10 - - - - 8 - - )

Jukka Peltomaa RaahLi 16 ( - 4 - - - 7 - 5 )
Joni Koivula KokkSK 14 ( 0 - - - - - 10 4 )
Tapio Julkunen VSS 14 ( 3 - - 0 3 - 8 - )
Timo Lauronen Shlaakso 13 ( - - - - 7 - - 6 )
Anssi Manninen OSS 12 ( 7 - - - 5 - - - )

Roope Kiuttu OSS 12 ( - - - - - 12 - - )
Tero Kokkila EtVas 12 ( - - - 12 - - - - )
Simo Salo OSS 12 ( 0 6 - - - 6 - 0 )
Rickard Engman Ruotsi 11 ( - - 11 - - - - - )
Tommy Indbryn Norja 11 ( - - 11 - - - - - )

Frans Valli OSS 10 ( - - - 10 - - - - )
Tobias Pettersson Ruotsi10 ( - - - - - - - 10 )
Pekka Sassi RovSK 10 ( - 10 - - - 0 - - )
Jarno Nyström RaahLi 10 ( 0 8 - - - - - 2 )
Erik Rönkä JoeSk 8 ( - - - - 8 - - - )

Sauli Alho VammSK 8 ( - - - 8 - - - - )
Wallin Aleksi OSS 8 ( - - 8 - - - - - )
Ville-Veikko Koivusalo KurVi 8 ( 8 - - - - - - - )
Teemu Lauronen Shlaakso 8 ( - - - - - - - 8 )
Jarmo Sikkilä ShLaak 7 ( - 7 - - - - - - )

Marko Tauriainen LahS 7 ( - - - 7 - - - - )
Mörsky Olavi KokkSK 7 ( - - - - - - 7 - )
Anssi Takalo-Eskola RaahLi6 ( - - - 6 - - - - )
Frank Svendsen Norja 5 ( - - 5 - - - - - )
Matti Sassi OSS 5 ( - 5 - - - - - - )

Petri Hokkanen Velhot 5 ( - - - 5 - - - - )
Juho Kallio OSS 4 ( - - 4 - - - - - )
Tapio Lauronen Shlaakso 4 ( - - - - 4 - - - )
Timo Nisula OSS 4 ( - - - - - 4 - - )
Vesa Seppelin KokkSK 4 ( 0 - - - - - 4 - )

Aapo Käkränen HSK 3 ( - - - - - 3 - - )
Fagerholm Rainer VSS 3 ( - - - - - - 3 - )
Pentti Rintakoski VammSK 3 ( - - - 3 - - - - )
Juha-Matti Myllylä KokkSK 3 ( 0 - - - - - - 3 )
Ari Heinoja KokkSK 3 ( 0 - 3 - - - 0 0 )

Alkkiomäki Jyrki TSY 2 ( - - - - - - 2 - )
Jouko Lahti KokkSK 2 ( 2 - - - - - - - )
Riku Haataja RaahLi 2 ( - - - 2 - - - - )
Sauli Huovinen Sh-77 2 ( - - - - - 2 - - )
Teemu Ketelimäki RaahLi 2 ( - 2 - - - - - - )

Ari Kangas Shlaak 2 ( - 0 - - 2 - - - )
Tapio Kumpuniemi KemTS 2 ( 0 0 2 - - - - - )
Heikki Sarkkinen RaahLi 2 ( - 1 - - - - - 1 )
Heikkilä Antti TaSK 1 ( - - - - - - 1 - )
Kari Eloranta JyS 1 ( 1 - - - - - - - )

Sergei Tretjakov Venäjä 1 ( - - - 1 - - - - )
Simo Lehtonen OSS 1 ( - - 1 - - - - - )
Rantsi Kauko OSS 1 ( - - 0 - - 1 - - )
Kari Davidsainen KuusSK 1 ( - - 0 - 1 - - - )


Erityisryhmät:
Seniori-ryhmää johtaa Simo Salo
Naisten ryhmässä ei osanottajia
Nuorten ryhmää johtaa Jere Huovinen

Osakilpailukalenteri:
5.-6.3. Kaarlen turnaus (Kokkola, KokkSK)
16.-17.4. Käenpesäturnaus (Ylivieska, Shakkilaakso)
18.-19.6. Kemin turnaus (Kemi, KemTS)
2.-3.7. Eino Leino -turnaus (Kajaani, KaSy)
30.-31.7. Raputurnaus (Oulainen, Shakkilaakso)

3.-4.9. Pohjois-Suomen avoin mestaruus (Oulu, OSS)
1.-2.10. Vaasan turnaus (Vaasa, VSS)
5.-6.11. RaahLin turnaus (Raahe, RaahLi)
3.-4.12. OSS:n turn
aus (Oulu, OSS)

KokkSk lahjoitti palkintopottiin 30 euroa.
ShLaakso lahjoitti palkintopottiin 20 euroa
KaSY lahjoitti palkintopottiin 20 euroa.
OSS lahjoitti palkintopottiin 14 euroa
VSS lahjoitti palkintopottiin 23 euroa
Tuntematon lahjoittaja L-head lahjoitti 20 euroa
Palkintopottiin on luvattu yksi vähintään 50 euron lahjoitus yksityishenkilöltä, joka ei halua nimeään julkisuuteen.
Raahen Autokulma lahjoittaa palkintopottiin 50 euroa.

Palkintopotti vähintään 227 euroa.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Joukkue-EM 2. - 12.11.2011

Miesten maajoukkue pelailee vaihteeksi Kreikassa ja edustuksen kokoonpano on seuraava:

1. Tomi Nybäck
2. Tapani Sammalvuo
3. Mikael Agopov
4. Mika Karttunen
vp Sampsa Nyysti

Pari kierrosta on keretty pelailla ja 1. kierroksella saavutettiin 2-2 tasuri Hollantia vastaan mutta seuraavalla kierroksella Puola palautti ankeaan arkeen 0-4 tappiolukemin. Tänään ois sit Ruotsi vastassa jolle ei saa hävitä!

linkkejä kisan seuraamiseen:

Kisasivusto
tulospalvelu
livepelit

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Vallanvaihto

Kerhojen kokouksessa Suomen shakkiliiton uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Panu Laine ja varapuheenjohtajaksi Veikko Valo.

Hallitukseen valittiin:

Mika Karttunen
Aleksi Olander
Markku Hartikainen
Teemu Miettinen

tiistai 25. lokakuuta 2011

Animaatio

Videon tekijä on nähnyt kyllä vaivaa tän animaation kanssa, mutta menikö tää nyt ihan oikein?

torstai 20. lokakuuta 2011

Topalov Suomessa 19.10.2011?

Kovasti on samaa näköä tuossa Norjan kruununprinssi Haakonissa :)


sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Sunnuntain liigapelit

OSS - SalSK 2-4

1. Emil Hermansson - Kaido Kulaots 0-1
2. Roope Kiuttu - Kalle Kiik 0-1
3. Osmo Kauppila - Yrjö Rantanen 1-0
4. Frans Valli - Heikki Westerinen ½-½
5. Dietmar Vinke - Jari Järenpää 0-1
6. Aleksi Wallin - Juha Kivijärvi 1-0
7. Teemu Kilpi - Juha Hynninen 0-1
8. Keijo Kononen - Samuli Nieminen ½-½

lauantai 15. lokakuuta 2011

Tuloksia

Helsingistä ei saatu kovin hyviä uutisia kerrottavaksi vaan Klubin 2-joukkue juotti katkeran kalkin 2-0 lukemin, ottelussa ei pelattu yhtään lyhyttä sopuremissiä vaan kaikissa väännettiin loppuun asti.

1-divisioona B-lohko

HSK II - RaahLi 2-0

Erkki Suomalainen - Aki Pitkäaho ½-½
Antti Lehto - Riku Haataja ½-½
Jukka Leino - Anssi Takalo-Eskola ½-½
Matti Kauranen - Arto Pitkäaho 1-0
Unto Räisä - Thomas Sandvik ½-½
Erkki Aaltio - Jukka Peltomaa 1-0
Allan Kiviaho - Lauri Aapola ½-½
Teemu Tiinanen - Heikki Sarkkinen ½-½

Myös Oulussa pelattiin:

SM-liiga

OSS - TuTS 4-2

Emil Hermansson - Vilka Sipilä 0-1
Roope Kiuttu - Aleksei Holmsten 1-0
Osmo Kauppila - Teemu Topi-Hulmi 1-0
Frans Valli - Nuutti Sorsa 1-0
Dietmar Vinke - Miitrei Sorsa ½-½
Aleksi Wallin - Aleksi Olander ½-½
Keijo Kononen - Paul Morant 1-0
Jere Huovinen - Tanja Tuominen 0-1

OSS taas loistava tulos, kyllä on jätkät liekeissä, ei voi muuta sanoa :)

2. divisioona lohko 5

Shlaakso - KokkSK 2-1

Lauri Mäkelä - Eero Marjusaari ½-½
Riku Rantanen - Asko Linna ½-½
Timo Lauronen - Tuomo Sihvonen 1-0
Teemu Lauronen - Ari Heinoja 1-0
Ari Kangas - Juha-Matti Myllylä 0-1

Tulospalvelu

Liigaa & divaria

Samaan aikaan kun OSS taistelee Oulussa TuTS vastaan, niin pohjoisen kiukkuisen viiman ilmentymä RaahLi pelaa Helsingissä HSK II vieraana 1-divisioonan ottelunsa klo 13 alkaen.

Ottelu pelataan klubin tiloissa Iso-Roobertinkatu 36 D jonne käynti on Fredrikintorin puolelta.

Toby Keith musiikkivideollaan näyttää ennakkoon miltä päivän ottelu tulee näyttämään:


torstai 13. lokakuuta 2011

Liigaa viikonloppuna Lyseolla

Lyseo Areena räjähtää kun SM-liiga saapuu ensimmäistä kertaa Ouluun. Viikonlopun ohjelma:

pe 14.10. OSS – JoeSK klo 18
la 15.10. OSS – TuTS ja JoeSK – SalSK klo 14
su 16.10. OSS – SalSK ja TuTS – JoeSK klo 10

Pystyykö OSS pitämään yllä Joensuussa alkanutta huippuvirettä? Jatkaako Roope vahvoja esityksiään? Jatkaako Osmo huonoja esityksiään? Nähdäänkö ruotsalaisvahvistuksia? Näihin ja moneen muuhun kysymykseen vastaus tarjolla Lyseolla! Sisäänpääsy 0€, sisältää kahvin.

p.s. Vapaaehtoistyö kahvinkeittoon ja järjestelyihin vaikkapa lauantaina 13:30 alkaen ja sunnuntaina 9:30 alkaen on hyvin tervetullutta.

OSS - JoeSK 3-2

1.  Emil Hermansson - Aleksander Dokutchaev ½-½
2. Roope Kiuttu - Dmitri Sklyarov ½-½
3. Osmo Kauppila - Y-M Jouhki 0-1
4. Frans Valli - Aarne Saastamoinen 1-0
5. Dietmar Vinke - Janne Tuononen 0-1
6. Aleksi Wallin - Timo Porrasmaa 1-0
7. Teemu Kilpi - Petri Jäntti ½-½
8. Keijo Kononen - Tuomo Sieviläinen 1-0

maanantai 3. lokakuuta 2011

Pohjois-Suomen Shakki Grand Prix 2011

Tilanne 7 osakilpailun (Kaarle, Käenpesä, Kemi, Eino Leino, Rapu, PSM, Vaasa) jälkeen

Eero Marjusaari KokkSK 41 (12 12 6 - 6 - 5)
Jere Huovinen Sh-77 35 (5 3 - 4 12 5 6)
Grels Linqvist VSS 28 (6 - - - 10 - 12)
Igor Skrjabin **Venäjä 21 (4 - 7 - - 10 -)
Keijo Kononen OSS 18 (10 - - - - 8 -)

Tapio Julkunen VSS 14 (3 - - 0 3 - 8)
Roope Kiuttu OSS 12 (- - - - - 12 -)
Tero Kokkila EtVas 12 (- - - 12 - - -)
Anssi Manninen OSS 12 (7 - - - 5 - -)
Simo Salo OSS 12 (0 6 - - - 6 -)

Rickard Engman Ruotsi 11 (- - 11 - - - -)
Tommy Indbryn Norja 11 (- - 11 - - - -)
Jukka Peltomaa RaahLi 11 (- 4 - - - 7 -)
Frans Valli OSS 10 (- - - 10 - - -)
Joni Koivula KokkSK 10 (0 - - - - - 10)

Pekka Sassi RovSK 10 (- 10 - - - 0 -)
Erik Rönkä JoeSk 8 (- - - - 8 - -)
Sauli Alho VammSK 8 (- - - 8 - - -)
Wallin Aleksi OSS 8 (- - 8 - - - -)
Ville-Veikko Koivusalo KurVi 8 (8 - - - - - -)

Jarno Nyström RaahLi 8 (0 8 - - - - -)
Jarmo Sikkilä ShLaak 7 (- 7 - - - - -)
Marko Tauriainen LahS 7 (- - - 7 - - -)
Mörsky Olavi KokkSK 7 (- - - - - - 7)
Timo Lauronen Shlaakso 7 (- - - - 7 - -)

Anssi Takalo-Eskola RaahLi 6 (- - - 6 - - -)
Frank Svendsen Norja 5 (- - 5 - - - -)
Matti Sassi OSS 5 (- 5 - - - - -)
Petri Hokkanen Velhot 5 (- - - 5 - - -)
Juho Kallio OSS 4 (- - 4 - - - -)

Tapio Lauronen Shlaakso 4 (- - - - 4 - -)
Timo Nisula OSS 4 (- - - - - 4 -)
Vesa Seppelin KokkSK 4 (0 - - - - - 4)
Aapo Käkränen HSK 3 (- - - - - 3 -)
Rainer Fagerholm VSS 3 (- - - - - - 3)

Pentti Rintakoski VammSK 3 (- - - 3 - - -)
Ari Heinoja KokkSK 3 (0 - 3 - - - 0)
Jyrki Alkkiomäki TSY 2 (- - - - - - 2)
Jouko Lahti KokkSK 2 (2 - - - - - -)
Riku Haataja RaahLi 2 (- - - 2 - - -)

Sauli Huovinen Sh-77 2 (- - - - - 2 -)
Teemu Ketelimäki RaahLi 2 (- 2 - - - - -)
Ari Kangas Shlaak 2 (- 0 - - 2 - -)
Tapio Kumpuniemi KemTS 2 (0 0 2 - - - -)
Heikki Sarkkinen RaahLi 1 (- 1 - - - - -)

Antti Heikkilä TaSK 1 (- - - - - - 1)
Kari Eloranta JyS 1 (1 - - - - - -)
Sergei Tretjakov Venäjä 1 (- - - 1 - - -)
Simo Lehtonen OSS 1 (- - 1 - - - -)
Rantsi Kauko OSS 1 (- - 0 - - 1 -)

Kari Davidsainen KuusSK 1 (- - 0 - 1 - -)



Erityisryhmät:
Seniori-ryhmää johtaa Simo Salo
Naisten ryhmässä ei osanottajia
Nuorten ryhmää johtaa Jere Huovinen

Osakilpailukalenteri:
5.-6.3. Kaarlen turnaus (Kokkola, KokkSK)
16.-17.4. Käenpesäturnaus (Ylivieska, Shakkilaakso)
18.-19.6. Kemin turnaus (Kemi, KemTS)
2.-3.7. Eino Leino -turnaus (Kajaani, KaSy)
30.-31.7. Raputurnaus (Oulainen, Shakkilaakso)

3.-4.9. Pohjois-Suomen avoin mestaruus (Oulu, OSS)
1.-2.10. Vaasan turnaus (Vaasa, VSS)
5.-6.11. RaahLin turnaus (Raahe, RaahLi)
3.-4.12. OSS:n turn
aus (Oulu, OSS)

KokkSk lahjoitti palkintopottiin 30 euroa.
ShLaakso lahjoitti palkintopottiin 20 euroa
KaSY lahjoitti palkintopottiin 20 euroa.
OSS lahjoitti palkintopottiin 14 euroa
VSS lahjoitti palkintopottiin 23 euroa
Tuntematon lahjoittaja L-head lahjoitti 20 euroa
Palkintopottiin on luvattu yksi vähintään 50 euron lahjoitus yksityishenkilöltä, joka ei halua nimeään julkisuuteen.
Raahen Autokulma lahjoittaa palkintopottiin 50 euroa.

Palkintopotti vähintään 227 euroa.

P-Suomen avoin 15+15 mestaruus 8.10.

Oulun Shakkiseura järjestää selolaskentaan mukaan tulevan shakin 15+15 minuutin miettimisajan henkilökohtaisen Pohjois-Suomen mestaruuskilpailun Oulun Lyseolla, Kajaaninkatu 3 (autoportti Linnankatu 4). Kilpailu on samalla TUL:n Pohjois-Suomen piirin mestaruuskilpailu.

Osallistumismaksu on 10 euroa/ aikuinen ja 6 euroa/ nuori tai päätoiminen opiskelija.

Pelaajalta vaaditaan voimassa oleva pelaajalisenssi, mikäli edustaa suomalaista shakkikerhoa ja on pelannut enemmän kuin 10 selopeliä.

Ilmoittautuminen ja osallistumisen varmistus on pelipaikalla (lauantaina 8.10) klo 10.30 - 11. Sen jälkeen alkaa ensimmäinen kierros.

Kilpailussa pelataan 9 kierroksen vajaakierroskilpailu, jos osallistujia on vähintään 11. Muussa tapauksessa pelataan täydellinen turnaus.

lauantai 1. lokakuuta 2011

Erkin pytty

Erkin pytystä pelattiin päiväkeskuksella 15+15 min miettismisajoin ja pyttyä lähti tavoittelemaan 8 pelaajaa.

Turnauksen voitti Osmo Kauppila ja sai samalla 8. ja ratkaisevan kiinnityksen jolla pytyn saa omakseen.

Pytystä pelattiin vuodesta 1997 alkaen, kisan loi edesmennyt KajSK/KaSY kunniapuheenjohtaja Erkki Susi.

Tulokset:

1. Osmo Kauppila OSS 6,5/7
2. Anssi Takalo-Eskola RaahLi 6
3. Joni Karjalainen KaSY 4
4. Toivo Takalo-Eskola KaSY 3,5
5. Jorma Purmonen KaSY 3
6. Voitto Väisänen KaSY
7. Heikki Nissinen KaSY 1
8. Reijo Järvinen KaSY

Kauppila - Purmonen

Viimeisen kierroksen taistelut menossa
Kisan voittajat:

1997 Heikki Asikainen
1998 Mika Mankinen
1999 Osmo Kauppila
2000 Kauppila
2001 Riku Haataja
2002 Kauppila
2003 Anssi Takalo-Eskola
2004 Matti Korhonen
2005 Kauppila
2006 Kauppila
2007 Kauppila
2008 Takalo-Eskola
2009 Kauppila
2010 Takalo-Eskola
2011 Kauppila

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Euroopan seurajoukkueiden cup 24.9 - 2.10.2011

Tällä kertaa järjestyksessään 27. kerta kun cup järjestetään ja isäntämaana toimii Slovenia.

Suomea kisassa edustavat:

TammerSH (34.)

1. Mika Karttunen
2. Janne Mertanen
3. Jarkko Penttinen
4. Pekka Köykkä
5. Jyrki Kytönieminem
6. Olli Sisättö
Jyrki Kiltti
Pekka Kaatiala

Aatos (37.)

1. Tomi Nybäck
2. Antti Virtanen
3. Ari Issakainen
4. Jari Toivola
5. Lassi Linnanen
6. Tuomo Halmeenmäki
Eetu Prieur
Jyri Lammi

Kisan kotisivulta löytyy livepelit ja muuta tietoa.

lauantai 24. syyskuuta 2011

Black was OK!


Oulun Shakkiseuran kerhoilloissa pelataan nyt perinteistä pitkän pelin syysturnausta ja pikapelaajat ovat vähissä, joten pelasimme torstaina Anssi Mannisen kanssa viiden 10 + 10 min pelin ottelun toisessa luokassa*. Musta oli tosiaankin valttia, sillä kaikki pelit päättyivät mustan voittoon.

Ensimmäisessä pelissä minulla oli valkeat ja Anssi valitsi daamigambiitin Lasker-puolustuksen. Anssi avasi K-asemansa liian rohkeasti ja sainkin lupaavan näköisen hyökkäyksen, mutta 10 min aika ei riittänyt voittojatkon löytämiseen ja hävisin ajalla, viimeisillä sekunneilla blunderoin vielä daaminikin.

Toisessa pelissä Anssi pelasi daami-intialaistani vastaan Manninen-Shredder-gambiittinsa. Edellisten kohtaamisten perusteella olin valmistellut kumoussiirron, joka yllätti Anssin täysin. Valkea sai edelleen sotilastaan jonkin verran kompensaatiota ja mustan linnoittamaton asema näytti hetken aikaa jo huolestuttavalta. Pakoruutu kuninkaalle siirrolla f6 stabiloi kuitenkin aseman ja sotilaan ylivoima ja parempi lähetti varmisti mustan edun. Tällä kertaa Anssi oli ajautunut aikapulaan ja tilanne tasoittui helposti 1-1:een. Kumoussiirron tehokkuus yllätti vähän itsenikin. Alokasmainen virhe allekirjoittaneelta pelata se tämmöisessä harjoituspelissä, kun oikeaan aikaan oikeassa paikassa sillä olisi voinut tienata jopa muutaman selo-pisteenkin :( No, saipahan Mannisen Houdini kakkonenkin pohdiskeltavaa vähäksi aikaa.

Kolmannessa pelissä Anssi pelasi Tarrasch-puolustusta. Maanantain pikapelissä voitin Anssin ko. muunnelmassa ja kuukauden velo-pelissä Anssi onnistui aikapulassani pelastautumaan matilta ikuisella shakilla, mutta tällä kertaa päädyttiin asemaan, jossa Anssi sai vahvan ratsun ruutuun c4 ja itselleni jäi huono mustaruutuinen lähetti sotilasketjun d4-e3-f2-g3-h2 taakse. Pysäyttäessäni Anssin vapaasotilasta a-linjalta Anssi sai voittoisan kuningashyökkäyksen heikentyneellä K-sivustallani.

Neljännessä kohtaamisessa Anssi avasi englantilaisella pelillä ja sai lähettiparin ja voimakkaan aloitteen D-sivustalla. Sain kuitenkin vastapeliä Anssin K-asemaa vastaan, jota hän oli heikentänyt siirroilla h3 ja g4 jättäen mustaruutuisten lähettien vaihdon jälkeen ratsuilleni vahvan pisteen f4. Anssi yritti ratsunuhrauksella läpimurtoa D-sivustalla, mutta laskuvirheen takia menetti sekä ratsun että syntyneen vapaasotilaansa. Epätoivoisessa tilanteessa Anssi blunderoi vielä torninsa ja tilanne tasan 2-2.

Viidenteen eli ratkaisupeliin arvottiin taas värit ja sain (valitettavasti) valkeat. Anssi turvautui taas Lasker-puolustukseen, joka yksinkertaistui torni-loppupeliin, jossa erehdyin pelaamaan tornini onnettoman passiiviseen asemaan, minkä jälkeen Anssi sai helposti itselleen rinnakkaiset vapaasotilaat D-sivustalle, jolloin peli oli ratkennut ja otteluvoitto siis puuntuuppaajalle 3-2.

* toinen luokka tarkoittaa tässä siis kirjaimellisesti lyseon luokkahuonetta, ei pelitasoa. Itsehän olen vain ensiluokkainen pelaaja ja Anssi omasta mielestään vähintään kolmannen ellei jopa neljännen luokan pelaaja :)

tiistai 20. syyskuuta 2011

Uusi FM

FIDE  on uudella listallaan vahvistunut että Oulun Shakkiseuraa edustava Roope Kiuttu on nostanut elonsa 2303 ja sitä myöten korottuu Fidemestariksi! Valtaisat onnittelut!

FM Kiuttu

Kasparov in action

Melko vahvasti näyttää Garri pelaavan edelleen:
http://www.chessbase.com/newsdetail.asp?newsid=7544
Pahasti näyttää vain että paluu oli toistaiseksi vaan yhden ottelun mittainen :( Olo olisi kuin lapsella jouluaattona jos kaamea Bakun mursu ilmoittaisi comebackista.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Sm-liiga

SM-liiga jatkuu OSS osalta Tammerin toimiessa tasomittarina..

2. kierros 18.9.2011

Joensuu: TammerSH - OSS 3-3

1. Aleksandr Volodin - Roope Kiuttu 0-1
2. Aleksandr Veingold - Osmo Kauppila ½-½
3. Mika Karttunen - Frans Valli 1-0
4. Heikki Lehtinen - Dietmar Vinke 1-0
5. Janne Mertanen - Aleksi Wallin 1-0
6. Jyrki Kiltti - Teemu Kilpi ½-½
7. Jyrki Kytöniemi - Keijo Kononen 0-1
8. Pekka Köykkä - Jere Huovinen 0-1

tulospalvelu

lauantai 17. syyskuuta 2011

Liigakierroksen tuloksia

Joensuusta saadun puhelinraportin mukaan ilouutinen, OSS avannut sarjakautensa voitolla!

17.9.2011 Liiga 1. kierros

OSS - VammSK 4-3


1. Roope Kiuttu - Maxim Novik ½-½
2. Osmo Kauppila - Pavel Martynov 0-1
3. Frans Valli - Henri Pohjala 0-1
4. Dietmar Vinke - Mikko Niemi 1-0
5. Aleksi Wallin - Leo Tolonen 1-0
6. Teemu Kilpi - Arto Satonen 1-0
7. Keijo Kononen - Tero Lehtimäki 0-1
8. Jere Huovinen - Kalle Tanni 1-0

1-divisioona lohko-B

RaahLi - ESK 3-3

1. Aki Pitkäaho - Teemu Pudas 0-1
2. Anssi Takalo-Eskola - Aki Korhonen 1-0
3. Arto Pitkäaho - Pasi Korhonen ½-½
4. Jukka Peltomaa - Timo Munukka ½-½
5. Heikki Sarkkinen - Sippo Puroila 0-1
6. Jarno Nyström - Pertti Raivio 0-1
7. Lasse Lehtohalme - w.o. 1-0
8. Kai Mutka - w.o. 1-0

2. divisoona lohko-6

OSS 2 - Shlaakso 2-1

1. Anssi Manninen - Riku Rantanen ½-½
2. Timo Nisula - Timo Lauronen ½-½
3. Pekka Koski - Teemu Lauronen 0-1
4. Matti Sassi - Juho-Matti Mäyrä 1-0
5. Simo Lehtonen - Terhi Lauronen 1-0

KokkSK - SeinSK 3-0


1. Eero Marjusaari - Matti Kauma 1-0
2. Jouko Lahti - Rami Taipale 1-0
3. Asko Linna - Marko Taipale 1-0
4. Vesa Seppelin - Jouko Viljanen ½-½
5. Jere Laukkanen - Erno Haapoja ½-½

tulospalvelu

lauantai 10. syyskuuta 2011

1. Olohuone turnaus

Toivo Takalo-Eskola järjesti historiallisen 1. shakkiturnauksen jonka paikkana toimi Otanmäki ja pelitiloiksi oli järjestynyt Otanmäen seurakunnan tiloissa sijaitseva monikäyttöinen olohuone jossa eri yhdistykset järjestävät toimintaansa.

Itse turnaus pelattiin 15+15 min miettimisajoilla ja paikalle saapui 6 pelaajaa seuraavin tuloksin:

1. Anssi Takalo-Eskola RaahLi 5/5
2. Jarkko Huttunen NurmSK 4
3. Markus Kovalainen KaSY 3
4. Reijo Järvinen KaSY 2
5. Voitto Väisänen KaSY 1
6. Pekka Ruotsalainen KaSY 0

kuvia turnauksesta:

Vote katselee Järvinen - Kovalainen peliä

Tunnelmakuva

perjantai 9. syyskuuta 2011

Åsmo i Boden

Sarjassa miehemme maailmalla Osmo Kauppila pelaa tänä viikonloppuna kovassa Norra GP ELO-turnauksessa Bodenissa Ruotsissa.


ELO-turnering i Boden 9-11 september!
Sluten turnering med sex deltagare:
IM Emil Hermansson 2408
FM Osmo Kauppila 2293
FM Erik Malmstig 2264

Tobias Pettersson 2135

Martin Lokander 2044

Lennart Eman 2015

1. kierroksella, joka ilmeisesti parastaikaa menossa, Osmo kohtaa KvM Hermanssonin mustilla. Ennakkotietojen mukaan Osmo suunnitteli yllättävänsä Hermanssonin Marshallilla tyyliin Ivanchuk - Leko, Ningbo 2011 (Lekon analyysi pelistä muuten uusimmassa New In Chess -lehdessä).

Odottelemme mielenkiinnolla tuloksia. Etenkin, kun Hermansson on toiminut aikoinaan Ivanchukin sekundanttina, meneekö Team Ivanchuk kaksi kertaa samaan vipuun...

--

23:54 Juuri tulleen tiedon mukana Osmo voitti huonosti pelatun alun jälkeen daamiloppupelin sotilaalla vähemmän.. (Ja tämän piti sitten olla kova turnaus...)

--
10.9. 15:15 2.k Osmo voitti Lennart Emanin

--
19:33 3.k Osmolle "vapauttava" tappio. 20 siirtoa teoriaa, jonka piti olla pakottava remi. 21. siirrossa Martin Lokander pelaa eri siirron ja Osmo häviää heti. Opetus: Pelkällä teoriatietämyksellä ei pärjää (Manninen huom!)
--


11.9. 15:08 4.k Osmolla "avaus meni taas käteen" ja tappio
Erik Malmstigille.

--
18:54 5k. Osmo voitti viimeisen pelinsä ja tulossa joko jaettu voitto tai jaettu kakkostila turnauksessa.


tiistai 6. syyskuuta 2011

Pohjois-Suomen Shakki Grand Prix 2011

Tilanne 6 osakilpailun (Kaarle, Käenpesä, Kemi, Eino Leino, Rapu, PSM) jälkeen

Eero Marjusaari KokkSK 36 (12 12 6 - 6 -)
Jere Huovinen Sh-77 29 (5 3 - 4 12 5)
Igor Skrjabin **Venäjä 21 (4 - 7 - - 10)
Keijo Kononen OSS 18 (10 - - - - 8)
Grels Linqvist VSS 16 (6 - - - 10 -)

Tero Kokkila EtVas 12 (- - - 12 - -)
Roope Kiuttu OSS 12 (- - - - - 12)
Anssi Manninen OSS 12 (7 - - - 5 -)
Simo Salo OSS 12 (0 6 - - - 6)
Rickard Engman Ruotsi 11 (- - 11 - - -)

Tommy Indbryn Norja 11 (- - 11 - - -)
Jukka Peltomaa RaahLi 11 (- 4 - - - 7)
Frans Valli OSS 10 (- - - 10 - -)
Pekka Sassi RovSK 10 (- 10 - - - 0)
Ville-Veikko Koivusalo KurVi 8 (8 - - - - -)

Wallin Aleksi OSS 8 (- - 8 - - -)
Sauli Alho VammSK 8 (- - - 8 - -)
Erik Rönkä JoeSk 8 (- - - - 8 -)
Jarno Nyström RaahLi 8 (0 8 - - - -)
Jarmo Sikkilä ShLaak 7 (- 7 - - - -)

Marko Tauriainen LahS 7 (- - - 7 - -)
Timo Lauronen Shlaakso 7 (- - - - 7 -)
Anssi Takalo-Eskola RaahLi 6 (- - - 6 - -)
Tapio Julkunen VSS 6 (3 - - 0 3 -)
Matti Sassi OSS 5 (- 5 - - - -)

Frank Svendsen Norja 5 (- - 5 - - -)
Petri Hokkanen Velhot 5 (- - - 5 - -)
Juho Kallio OSS 4 (- - 4 - - -)
Tapio Lauronen Shlaakso 4 (- - - - 4 -)
Timo Nisula OSS 4 (- - - - - 4)

Pentti Rintakoski VammSK 3 (- - - 3 - -)
Aapo Käkränen HSK 3 (- - - - - 3)
Ari Heinoja KokkSK 3 (0 - 3 - - -)
Jouko Lahti KokkSK 2 (2 - - - - -)
Teemu Ketelimäki RaahLi 2 (- 2 - - - -)

Riku Haataja RaahLi 2 (- - - 2 - -)
Sauli Huovinen Sh-77 2 (- - - - - 2)
Ari Kangas Shlaak 2 (- 0 - - 2 -)
Tapio Kumpuniemi KemTS 2 (0 0 2 - - -)
Kari Eloranta JyS 1 (1 - - - - -)

Heikki Sarkkinen RaahLi 1 (- 1 - - - -)
Simo Lehtonen OSS 1 (- - 1 - - -)
Sergei Tretjakov Venäjä 1 (- - - 1 - -)
Kari Davidsainen KuusSK 1 (- - 0 - 1 -)
Rantsi Kauko OSS 1 (- - 0 - - 1)


Erityisryhmät:
Seniori-ryhmää johtaa Simo Salo
Naisten ryhmässä ei osanottajia
Nuorten ryhmää johtaa Jere Huovinen

Osakilpailukalenteri:
5.-6.3. Kaarlen turnaus (Kokkola, KokkSK)
16.-17.4. Käenpesäturnaus (Ylivieska, Shakkilaakso)
18.-19.6. Kemin turnaus (Kemi, KemTS)
2.-3.7. Eino Leino -turnaus (Kajaani, KaSy)
30.-31.7. Raputurnaus (Oulainen, Shakkilaakso)

3.-4.9. Pohjois-Suomen avoin mestaruus (Oulu, OSS)
1.-2.10. Vaasan turnaus (Vaasa, VSS)
5.-6.11. RaahLin turnaus (Raahe, RaahLi)
3.-4.12. OSS:n turn
aus (Oulu, OSS)

KokkSk lahjoitti palkintopottiin 30 euroa.
ShLaakso lahjoitti palkintopottiin 20 euroa
KaSY lahjoitti palkintopottiin 20 euroa.
OSS lahjoitti palkintopottiin 14 euroa
Tuntematon lahjoittaja L-head lahjoitti 20 euroa
Palkintopottiin on luvattu yksi vähintään 50 euron lahjoitus yksityishenkilöltä, joka ei halua nimeään julkisuuteen.
Raahen Autokulma lahjoittaa palkintopottiin 50 euroa.

Palkintopotti vähintään 204 euroa.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Suomen cup

Suomen cupin finaali ja pronssiottelu pelattiin Shakkikodissa 4.9.2011

Finaalissa MatSK löi Velhot 2-1 lukemin ja pronssiottelussa Garde oli VammSK nälkäisempi ja otti pronssimitalit 3-0 voitolla, Garden pronssijoukkueessa cupin otteluita pelasi myös RaahLi siirtynyt Thomas Sandvik.

Finaali:

MatSK - Velhot 2-1

pronssiottelu:

Garde - VammSK 3-0

joukkueita klikkaamalla voi tarkistella livepelejä otteluista.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Pohjois-Suomen avoin mestaruus, 3.-4.9.2011 Oulu

FINAL RANKING after 5 rounds
Cross-table (in order of ranking) Points Buchholz Sonneb.

1. Kiuttu Roope OSS 4.5 12.00 10.50
B+ 11 W+ 12 B= 4 W+ 2 B+ 7
2. Skrjabin Igor Venäjä 3.5 16.00 10.00
W+ 9 B+ 6 W+ 5 B- 1 W= 4
3. Kononen Keijo OSS 3.5 12.50 8.25
W- 5 W+ 8 B= 7 B+ 9 W+ 10
4. Peltomaa Jukka RaahLi 3.0 16.00 9.25
B+ 8 W= 7 W= 1 B= 6 B= 2
5. Salo Simo OSS 3.0 14.00 7.75
B+ 3 W+ 11 B- 2 W= 7 W= 6
6. Huovinen Jere OSS 3.0 13.00 6.50
B+ 10 W- 2 B+ 12 W= 4 B= 5
7. Nisula Timo OSS 2.5 15.00 5.75
B+ 14 B= 4 W= 3 B= 5 W- 1
8. Käkränen Aapo HSK 2.5 11.50 3.75
W- 4 B- 3 W+ 11 W+ 13 B= 9
9. Huovinen Sauli Sh-77 2.5 11.50 3.25
B- 2 W+ 14 B+ 13 W- 3 W= 8
10. Rantsi Kauko OSS 2.0 10.00 2.50
W- 6 B- 13 B+ 14 W+ 12 B- 3
11. Koski Pekka OSS 1.5 12.50 1.75
W- 1 B- 5 B- 8 W+ 14 B= 12
12. Sassi Pekka RovSK 1.5 12.00 1.75
W+ 13 B- 1 W- 6 B- 10 W= 11
13. Kovalainen Markus KaSY 1.0 9.50 2.00
B- 12 W+ 10 W- 9 B- 8 B- 14
14. Jylhä-Ollila Kaarlo Shlaakso 1.0 9.50 1.00
W- 7 B- 9 W- 10 B- 11 W+ 13


lauantai 3. syyskuuta 2011

Pohjois-Suomen avoin mestaruus Oulussa 3.-4.9.2011

Tässäpä kutsu, tervetuloa pelaamaan:

Pohjois-Suomen avoin mestaruus 3.-4.9.2011

Kilpailu tulee mukaan valtakunnalliseen selolaskentaan.
Pelipaikka: Ammattiopisto Luovi, Kasarmintie 12, Oulu.

Aikataulu: Osallistumisen varmistus lauantaina klo 9.45-10.30,
1. kierros n. klo 11, 2. kierros klo 14.30, 3. kierros klo 18;
sunnuntaina 4. kierros klo 9, 5. kierros klo 13, palkintojen jako n. klo 16.40

Peliaika: Ensimmäisellä ja toisella kierroksella 1½ + 1½ h (ei lisäaikoja).
Muilla kierroksilla 1½ + 1½ h (40 s.) ja 15+15 min pelin loppuun.

Osallistumismaksut 30 euroa (N 15 euroa), jälki-ilmoittautumislisä 10 euroa.
Pelaajalta vaaditaan voimassa oleva pelaajalisenssi, mikäli edustaa suomalaista shakkikerhoa ja on pelannut enemmän kuin 10 selopeliä.

Ilmoittautuminen alla mainittuun numeroon 2.9.2011 mennessä.

Lisätietoja: M. Luodonpää (040-763 8115).
Pelipaikalla 040-763 8115 ja 040-541 4128 (Raimo Vuori).

Noin 150 m pelipaikalta on lähin hotelli, Lasaretti Kasarmintie 13, puh. 020-757 4700

torstai 1. syyskuuta 2011

OSS liigamenestys?!

Lukijakysely päättyi jossa kysyttiin mielipidettä miten OSS tulee pärjämään liigassa kaudella 2011-2012 ja eniten ääniä sai vaihtoehto jossa OSS säilyttää sarjapaikan ja siihenhän me luotamme!

äänestystulos:

Mitaleilla (8%)
Keskikastissa (24%)
Säilyttää sarjapaikan (35%)
Putoaa divariin (28%)

Seurasiirtoja

Tässäpä tämän kauden seurasiirtoja mitä on tiedossa Pohjois-Suomen osalta:

Roman Hautala RaahLi --> VSS
Jere Huovinen Sh-77 --> OSS
Riku Hietala Shlaakso --> OSS
Tapio Lauronen VammSK --> Shlaakso
Lasse Lehtohalme VammSK --> RaahLi
Thomas Sandvik G --> RaahLi

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Manninen lopettaa kilpashakin?

OSS edustava Anssi Manninen kirjoittaa blogissaan lopettavansa kilpashakin peluun ja siihen ilmeisesti vaikuttaa se että ei mahtunut OSS nimettyyn liigajoukkueeseen?

Tarkoitukseni ei ole loukata Mannista, vaan pikemmin toivoisin että hän miettisi vielä uudelleen lopettamispäätöstään. Shakki on laji joka välillä pistää vituttamaan, mutta tarjoaa kyllä paljon myös hyviä hetkiä vastapainoksi.

alla linkki Mannisen blogiin:

Puuntuuppausta

maanantai 15. elokuuta 2011

Vielä joukkueblixteistä

Ilmajoen kisojen (6. - 7.8.2011) tuomaritaso ei ainakaan päätä huimannu vai mitä tuumaatte tästä tuomiosta? :)

Tuomarin tyylinäytteen antaa tässä Pentti Latvala



Ja tässä taasen paljon melua tyhjästä, tuomari antaa keltasen vaikka valkea joka tapauksessa tulee siirtämään sotilaan d4 ruutuun :)

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Ketku isännöi Tammerin stadion-turnausta

13. - 14.8.2011 pelataan Tampereen ratinan stadionilla viikonlopputurnaus jossa Teemu Ketelimäki on ottanu B-ryhmässä isännän otteet käyttöön ja johtaakin 1. päivän jälkeen maksimituloksella 3/3!

Kokkolan Toni Virrankoski myös hyvissä asemissa 2 pisteellä.

2. päivän uutisia:

Virrankosken toinen kisapäivä ei sujunut niin hyvin, 0,5/2 ja 50% tulos 2,5 / 5 ei tyydyttänyt, Tampere kuulemma piestään.

Ketku pieksi Otto Räsäsen ja jatkaa kärjessä yksinään 4/4!

Juuri saamamme tiedon mukaan (klo 18:07)  Ketku on voittanut viimeisenkin pelinsä ja näin ollen B-ryhmän voitto maksimituloksella 5/5

Ketku taistelee leijonan lailla!












Linkit:

Tulospalvelu

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Liigapalsta ja kokoonpanot

Shakkinetin liigapalsta on näköjään avattu selokeskiarvojen kera osoitteessa http://www.shakki.net/pelaaminen/turnaukset/liiga.html. Toisin kuin liiton omilta sivuilta, liigapalstalta löytyy jopa suora linkki SKSL:n liigasivulle. RaahLi näyttää panttaavan huippusalaista kokoonpanoaan toistaiseksi :)

päivitys 22.20: nyt on sekä kokoonpano että linkki

tiistai 9. elokuuta 2011

Uudet blixtiluvut

Markkulalta kerrankin ripeää toimintaa, pelolista päivittynyt näköjään jo 1 päivä kisojen jälkeen, voisin melkein nostaa hattua jos semmosen omistaisin. Julkaistaanpa tässä sen kunniaksi top 10 Pohjois-Suomen osalta:

1. Roope Kiuttu OSS 2463
2. Osmo Kauppila OSS 2327
3. Aki Pitkäaho RaahLi 2268
4. Aleksi Wallin OSS 2254
5. Anssi Takalo-Eskola RaahLi 2230
6. Dietmar Vinke OSS 2218
7. Tapio Lauronen Shlaakso 2216
8. Ossi Paasi RaahLi 2208
9. Riku Haataja RaahLi 2203
10. Frans Valli OSS 2197

alla olevasta linkistä voit tarkistella pelolistaa

Pohjois-Suomen pelolista

maanantai 8. elokuuta 2011

Ilmajoen joukkueblixtit 6. - 7.8.2011

Ilmajoki toimi tällä kertaa kisaisäntänä joukkuepikashakin SM-kisoille ja puitteet oli ihan mukavat, ainoa mitä saatto laskea miinukseksi oli pelisalissa pörräävät kärpäset jotka monesti tuli häiritsevästi aikapulakahinoissa mukaan taistelun tuoksintaan ja käsien huiskiminen saattoi olla normaalia vauhdikkaampaa sekä 1. päivän tulospalvelu oli suhteellisen hidasta.

Kisoissa tuli huomattua että moni ulkomaalainen tittelipelaaja oli aikapulassa melkoinen sika, mutta löyty niitä kotimaisistakin pelaajista, en tosin tämän artikkelin puitteissa ala niitä sen kummemmin setvimään mutta tyydyn vain toteamaan näin.

Itse kilpailuun osallistui 157 joukkuetta ja Pohjois-Suomesta mukana oli OSS 3 joukkueella, Shlaakso 2 sekä RaahLi 1 joukkueella. Kilpailun voitto meni Turkuun taas vaihteeksi TuTS 1 toimesta ja hopeamitalit pokkasi TammerSH 1-joukkue ja pronssit vei VammSK 1.

 OSS 1 & 2 selviytyi finaaliin M-ryhmään ja RaahLi voitti 1. sijoitusryhmän. Shlaakso 1. joukkue oli lähellä voittaa 2. sijoituksen. Finaalista mainitsemisen arvoinen asia OSS 1 - OSS 2 1,5 - 2,5 :)

Tulokset:

1. TuTS 1 (Riho Liiva, Aleksei Holmsten, Vilka Sipilä, Jorma Paavilainen)


2. TammerSH 1 (Mika Karttunen, Veijo Mäki, Jyrki Kytöniemi, Pekka Köykkä)


3. VammSK 1 (Maxim Novik, Henri Pohjala, Jussi Kauko, Tero Lehtimäki)

....


13. OSS 1 (Frans Valli, Osmo Kauppila, Aleksi Wallin, Dietmar Vinke)


27. OSS 2 (Anssi Takalo-Eskola, Teemu Kilpi, Riku Hietala, Juho Kallio)


29. RaahLi 1 (Aki Pitkäaho, Arto Pitkäaho, Jukka Peltomaa, Heikki Sarkkinen)


58. Shlaakso 1 (Tapio Lauronen, Riku Rantanen, Juho-Matti Mäyrä, Timo Lauronen)


61. KokkSK 1 (Jouko Lahti, Eero Marjusaari, Olavi Mörsky, Jere Laukkanen)


84. OSS 3 (Simo Lehtonen, Timo Nisula, Martti Luodonpää, Olavi Niemelä)


132. KokkSK 2 (Ari Heinoja, Vesa Seppelin, Toni Virrankoski, Pekka Vallas)

Pöytien parhaat:

1. Jani Ahvenjärvi TammerSH 2 19/27
2. Tarvo Seeman Aatos 1 22,5
3. Jussi Kauko VammSK 1 22,5
4. Pekka Köykkä TammerSH 1 21,5

Linkkejä:

alkukilpailujen tulokset
loppukilpailujen tulokset
kilpailun tulostaulukot
järjestäjien kisasivut
kuvagalleria kisoista

torstai 4. elokuuta 2011

Pohjois-Suomen Shakki Grand Prix 2011

Tilanne 5 osakilpailun (Kaarle, Käenpesä, Kemi, Eino Leino, Rapu) jälkeen

Eero Marjusaari KokkSK 36 (12 12 6 - 6)
Jere Huovinen Sh-77 24 (5 3 - 4 12)
Grels Linqvist VSS 16 (6 - - - 10)
Tero Kokkila EtVas 12 (- - - 12 -)
Anssi Manninen OSS 12 (7 - - - 5)

Rickard Engman Ruotsi 11 (- - 11 - -)
Tommy Indbryn Norja 11 (- - 11 - -)
Igor Skrjabin **Venäjä 11 (4 - 7 - -)
Keijo Kononen OSS 10 (10 - - - -)
Pekka Sassi RovSK 10 (- 10 - - -)

Frans Valli OSS 10 (- - - 10 -)
Ville-Veikko Koivusalo KurVi 8 (8 - - - -)
Wallin Aleksi OSS 8 (- - 8 - -)
Sauli Alho VammSK 8 (- - - 8 -)
Erik Rönkä JoeSk 8 (- - - - 8)

Jarno Nyström RaahLi 8 (0 8 - - -)
Jarmo Sikkilä ShLaak 7 (- 7 - - -)
Marko Tauriainen LahS 7 (- - - 7 -)
Timo Lauronen Shlaakso 7 (- - - - 7)
Anssi Takalo-Eskola RaahLi 6 (- - - 6 -)

Simo Salo OSS 6 (0 6 - - -)
Tapio Julkunen VSS 6 (3 - - 0 3)
Matti Sassi OSS 5 (- 5 - - -)
Frank Svendsen Norja 5 (- - 5 - -)
Petri Hokkanen Velhot 5 (- - - 5 -)

Jukka Peltomaa RaahLi 4 (- 4 - - -)
Juho Kallio OSS 4 (- - 4 - -)
Tapio Lauronen Shlaakso 4 (- - - - 4)
Pentti Rintakoski VammSK 3 (- - - 3 -)
Ari Heinoja KokkSK 3 (0 - 3 - -)

Jouko Lahti KokkSK 2 (2 - - - -)
Teemu Ketelimäki RaahLi 2 (- 2 - - -)
Riku Haataja RaahLi 2 (- - - 2 -)
Ari Kangas Shlaak 2 (- 0 - - 2)
Tapio Kumpuniemi KemTS 2 (0 0 2 - -)

Kari Eloranta JyS 1 (1 - - - -)
Heikki Sarkkinen RaahLi 1 (- 1 - - -)
Simo Lehtonen OSS 1 (- - 1 - -)
Sergei Tretjakov Venäjä 1 (- - - 1 -)
Kari Davidsainen KuusSK 1 (- - 0 - 1)

Erityisryhmät:
Seniori-ryhmää johtaa Simo Salo
Naisten ryhmässä ei osanottajia
Nuorten ryhmää johtaa Jere Huovinen

Osakilpailukalenteri:
5.-6.3. Kaarlen turnaus (Kokkola, KokkSK)
16.-17.4. Käenpesäturnaus (Ylivieska, Shakkilaakso)
18.-19.6. Kemin turnaus (Kemi, KemTS)
2.-3.7. Eino Leino -turnaus (Kajaani, KaSy)
30.-31.7. Raputurnaus (Oulainen, Shakkilaakso)

3.-4.9. Pohjois-Suomen avoin mestaruus (Oulu, OSS)
1.-2.10. Vaasan turnaus (Vaasa, VSS)
5.-6.11. RaahLin turnaus (Raahe, RaahLi)
3.-4.12. OSS:n turn
aus (Oulu, OSS)

KokkSk lahjoitti palkintopottiin 30 euroa.
ShLaakso lahjoitti palkintopottiin 20 euroa
KaSY lahjoitti palkintopottiin 20 euroa.
Palkintopottiin on luvattu yksi vähintään 50 euron lahjoitus yksityishenkilöltä, joka ei halua nimeään julkisuuteen.
Raahen Autokulma lahjoittaa palkintopottiin 50 euroa.

Palkintopotti vähintään 170 euroa.

maanantai 1. elokuuta 2011

OSS-kesätauko ohi

Paluu arkeen on edessä ja kerhoillat jatkuvat normaaliin tapaan maanantaisin ja torstaisin 17:30 Lyseolla. Tänään pelataan Ilmajoelle valmisteluna heinäkuun kk-blixti.

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Avoin SM 25. - 31.7 Mänttä

Mäntässä järjestettävässä avoimessa SM-kilpailussa Pohjois-Suomen mainetta ovat puolustamassa Martti Luodonpää sekä Timo Nisula.

Kilpailun kulkua voi seurata alla olevasta linkistä:

Avoin SM

Chess glory

Shakin vanhoja hyviä aikoja, mutta tätä peliä katsellessa valkean pelinkäsittelystä tuli jotenkin elävästi Ridge mieleen... vahvaa roikkumista :)

Short treenannut salaa Ridgen kanssa?

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Liiga ja divari ohjelma

Jos nyt ketään sattuisi kiinnostamaan, niin liigan ja 1-2. divarin ohjelma on kaiken kansan ihmeteltävänä:

JSM 2011/2012

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Heart of Finland 11. - 17.7.2011

HoF on taas menossa Jyväskylässä ja Pohjois-Suomen pelaajia Lheadin tarkistuslaskeman mukaan löytyy listalta ainakin 13 kpl + Parkkinen. Itse turnaukseen osallistuvia pelaajia mukana 127.

Manninen toki loistaa poissaolollaan vaikka oishan se voittanu kisan helposti :)

Linkkejä:

Virallinen kisasivusto
Chessdom
Live-pelit
tulospalvelu

1. kierros (11.7.2011)

livepöydät (1-12)
livepöydät (13-17)

Pelipaikalta kantautuneiden tietojen mukaan kärkipöytää Norri - Sulskis 0-1  ei jostain syystä pelattu, mutta jäämme odottelemaan minkälainen meriselitys tälle tapaukselle löytyy?

Roopelta myös livepöydällä ihan hyvä suoritus, Kanep näytti olevan pitkään häviämässä peliä ja lopulta painoikin paniikkinappulaa saaden tasuriin riittävän taktiikan heitettyä laudalle uhrausten muodossa.

Frank pelasi melko törkyisästi tuoretta Suomenmestaria vastaan ja Agopov olikin melkoisessa helteessä mutta selvisi kuin ihmeenkaupalla tasuriin.

Meelis Kanep - Roope Kiuttu ½-½
Mikael Agopov - Frans Valli ½-½
Aleksi Wallin - Veikko Koskinen 1-0
Jyrki Parkkinen - Janne Mertanen 0-1
Pekka Sassi - Perttu Anttila 0-1
Kari Eloranta - Martti Luodonpää ½-½
Timo Akkanen - Raimo Leukkunen 1-0
Heikki Hänninen - Kauko Rantsi 0-1
Kari Davidsainen - Pertti Lindholm 0-1
Kalle Mattila - Ivan Rykov ½-½
Jarmo Sikkilä - Henri Kärki 1-0

kierroksen täydelliset tulokset

Matti Sassi & Kaarlo Jylhä-Ollila lepokierroksella

Mikäli joku ihmettelee miten 1. kierroksen jälkeen kärkipelaajilla voi olla 2,5 ja 3 pistettä niin liiton tiedote naamakirjassa oli seuraavanlainen:

Tulosluettelossa tulokset ovat oikein. Kiihdytetty paritus meni näin: 24 ekaa pelasi keskenään, samoin 24 seuraavaa jne. Tämä tehtiin antamalla ykkösille 2 pistettä paritusta varten, seuraavilla 1,5 pistettä jne. Näin ei pöydän pelaajien välille saatu pariasataa selopistettä enempää eroa.


Epäilen että tämmönen kikkailu ei ainakaan lisää kilpailun suosiota vaan vaikutus tulee olemaan päinvastainen.

Tässä pojille ikivihreä blues biisi antamaan voimaa seuraavan kierroksen taisteluihin!




2. kierros (12.7)

livepöydät (1-12)
livepöydät (13-17)

Norrin tilannekin selvisi, ilmeisesti ei vaan ollut jaksanut perua osanottoaan, Sulskis saattaa kirota loppupeleistä vertailujaan.

Roopen vastustaja anto suosiolla lähettiparin, sotilaan ja pelin, Grinberg käytännössä piestiin.

Frank osoitti loistavaa teknistä osaamista eriväristen lähettien loppupelissä jota tosin helpotti parin sotilaaan ylivoima. Le2-Lh5-e7+ manööveri oli kyllä nätti millä musta pistettiin pakettiin ja loppu olikin realisointia.

Rantsi maksimissa 2/2 ja jakaa turnauksen kärkisijaa, kun ilmeisesti nämä kiihdytyspisteet häviää tämän kierroksen jälkeen ja tilanne normalisoituu.

Kiuttu - Iosif Grinberg 1-0
Valli - Valery Reshetov 1-0
Ilkka Hartio - Parkkinen ½-½
Pekka Köykkä - Wallin ½-½
Tomi Tocklin - P. Sassi ½-½
Luodonpää - Akseli Hosia 0-1
Rantsi - Jyrki Pesola 1-0
M. Sassi - Sena Bicer 0-1
Jukka Seppänen - Sikkilä 1-0
Leukkunen - Tero Savola 0-1
Matias Lappalainen - Jylhä-Ollila 1-0
Tapio Hyötylä - Mattila 1-0
Anastasia Nazarova - Davidsainen 0-1
Kärki - Pauli Kiviaho 1-0

2. kierroksen täydelliset tulokset

Aimo Nivaska lausuu mietteitään 3. kierroksen vastustajille




3. kierros

livepöydät (1-12)
livepöydät (13-17)

Roopen peli päätty yhtäkkiä, vastus vaan juoksi seinään pahki ja tyrmäs ittensä, Frankin peli päätty myös nopeasti vaikka mies tunnetusti toteaa että lyhyt tasuri ei ole se hänen juttunsa.

Jari Pääjärvi - Rantsi 1-0
Ville-Veikko Koivusalo - Kiuttu 0-1
Teppo Takku - Valli ½-½
Wallin - Ivan Rykov 1-0
Davidsainen - Yrjö Raivio 0-1
Sikkilä - Markku Iivonen 0-1
Iosif Grinberg - Kärki 1-0
Parkkinen - Veikko Koskinen 1-0
Jukka Johansson - Luodonpää 1-0
Scott Fraser - M. Sassi 1-0
Jylhä-Ollila - Laura Savola 0-1
P. Sassi - Tomi Eränne 1-0
Mattila - Pauli Kiviaho ½-½
Toni Pajunen - Leukkunen 0-1

3. kierroksen täydelliset tulokset

4. kierros (13.7)

livepöydät (1-12)
livepöydät (13-17)

Roope jatkaa vahvaa menoaan, nyt Agopov piestiin.

Aleksin esitys oli vähän pettymys, tittelipelaajille piti antaa runtua eikä pelata kuivia niitä vastaan livepöydillä :)

Frank oli taas kuin luikerteleva kuristajapython, ahtaan näköisessä ranskalaisessa kehitteli aktiviteettia ja otti pisteen tylysti pois.

Kiuttu - Mikael Agopov 1-0
Ular Lauk - Wallin ½-½
Valli - Kari Eloranta 1-0
Rantsi - Petri Jäntti 0-1
Mauno Heinonen - P. Sassi 0-1
Ari Savola - Davidsainen 1-0
Kimmo Katajainen - Sikkilä 1-0
Leukkunen - Mattila 1-0
Kärki - Jouni Kaunonen 0-1
Pauli Kiviaho - Parkkinen 0-1
Luodonpää - Esa Ahlqvist ½-½
M. Sassi - Jylhä-Ollila ½-½

4. kierroksen täydelliset tulokset

5. kierros (14.7)

livepöydät (1-12)
livepöydät (13-17)

Livepöydän peleistä 1. päätty Aleksin ja Pohjalan välinen yhteenotto jossa taisteltiin tuimasti 6. siirron ajan ja laitettiin piste jakoon.

Lauk teki Roopea vastaan asemallisen uhrauksen ja musta saattoi lähinnä odotella ja katsella mitä valkea tekee mutta lopulta päädyttiin siirtojen toistolla tasuriin.

Frank pelasi totutun reuhakkaasti ja antoi Jäntille oikein isin kädestä, kyllä se shakki näyttää niin helpolta peliltä :)

Ular Lauk - Kiuttu ½-½
Petri Jäntti - Valli 0-1
Wallin - Henri Pohjala ½-½
P. Sassi - Alexander Simkin 1-0
Henrik Lönnqvist - Leukkunen 1-0
Philippe Guisset - Rantsi 1-0
Arina Kisileva - Parkkinen 0-1
Alexei Popov - Luodonpää 1-0
Sikkilä - M. Sassi 0-1
Jylhä-Ollila - Erkki Raivio ½-½
Mattila - Eero Ruosteenoja 0-1
Davidsainen - Esa Niemi 1-0
Aimo Heino - Kärki ½-½

5. kierroksen täydelliset tulokset

6. kierros

livepöydät (1-12)
livepöydät (13-17)

Sassin peli päättyi ensimmäisenä, Novik jyräsi tyylipuhtaasti valkeilla eikä Pekka saanut ikinä oikein vastapeliään käyntiin.

Aleksin peli päättyi taas yllättäen tasan mutta tällä kertaa Nyysti kiusasi loppuun asti ja kuminauhaa sai venytellä ihan urakalla mutta kyllä se vaan kesti.

Frankin pelissä oli myös kuminauhan venytystalkoot ja taistelu palkittiin tasurilla.

Roope lienee pettynyt lopputulokseen, voittokin näytti olevan käden ulottuvilla, en tosin ole tarkistanut millään ohjelmalla, mutta 46. De6 kuten Zico ehdotteli, silmämääräisesti näyttäisi mustalle erittäin ongelmalliselta.

Valli - Meelis Kanep ½-½
Kiuttu - Jyrki Kiltti ½-½
Maxim Novik - P. Sassi 1-0
Sampsa Nyysti - Wallin ½-½
Parkkinen - Juha Mäki 1-0
Kimmo Katajainen - Davidsainen 1-0
Jouni Kaunonen - M. Sassi ½-½
Jukka Seppänen - Rantsi ½-½
Leukkunen - Mikhail Petruchuk 1-0
Kärki - Timo Akkanen 0-1
Mauno Heinonen - Jylhä-Ollila 1-0
Luodonpää - Mattila 1-0
Esa Niemi - Sikkilä 1-0

6. kierroksen täydelliset tulokset

7. kierros (15.7)

livepöydät (1-12)
livepöydät (13-17)

Aleksin peli päättyi kuten suuret vedonlyöntitoimistot ennakoivat... tasuri saatiin kiinni kertoimella 1,07 :)

Sassin avaus onnistui Tuomalaa vastaan ihan mukavan näkösesti mutta nappulat kun alko pyöriä rinkiä omalla alueella ja musta pikkuhiljaa sijotteli nappulansa paremmin niin lopputulosta ei tarvinnut sen kummemmin ihmetellä.

Sepman pelasi vahvasti Roopea vastaan ja vaikka avaus olikin mystistä kikkailua niin Yulius Tarvon ja Olavin fuusio johdatti värinsä voittoon.

Frankin vastustaja pelaili melko solidisti joten frank ei päässyt perinteisiin reuha-asemiin. Tästä johtuen piste jaettiin tällä kertaa.

Ular Lauk - Valli ½-½
Yulius Sepman - Kiuttu 1-0
Wallin - Eero Hintikka ½-½
P. Sassi - Timo Tuomala 0-1
Parkkinen - Ottomar Ladva ½-½
Kari Eloranta - Leukkunen ½-½
M. Sassi - Ivan Rykov 0-1
Rantsi - Tomi Tocklin ½-½
Tero Savola - Luodonpää ½-½
Davidsainen - Tommy Sjöskog ½-½
Jylhä-Ollila - Jouko Kivimäki 1-0
Natalia Vorotnikova - Kärki 1-0
Kalle-Juhani Kulmala - Sikkilä ½-½
Päivi Walta - Mattila 1-0

7. kierroksen täydelliset tulokset

Huomasin tässä samalla että Jouko on myös laittanut oman tulospalvelunsa HoF:in osalta jotta kannattaa käydä myös tutustumassa siihenkin Pohjois-Suomen shakkipiirin blogissa

8. kierros (16.7)

livepöydät (1-12)
livepöydät (13-17)

Frankin peli näytti melko kuivalta alusta asti ja 20. siirron kohdalla pisteenjaosta sovittiinkin.

Roopen peli näytti alussa vähän huolestuttavalta, mutta loistavasti pelaamalla otti pisteen kotiin, taisi olla homma hanskassa alusta asti?! :)

Aleksi taas tuttuun tapaan veteli kuivat livepöydiltä, Franssila kyllä jakso hiostaa jonkun aikaa mutta totesi puolustuksen mustalla olevan riittävä.

Leukkusen peli kesti kierroksella pisimpään ja onnistui hieromaan Niemisestä pisteen mikä on maininnan arvoinen suoritus.

Valli - Jyrki Kiltti ½-½
Kiuttu - Petri Jäntti 1-0
Tommi Franssila - Wallin ½-½
Dennis Liu - Parkkinen 1-0
Leukkunen - Kari Nieminen 1-0
Jouni Kaunonen - P. Sassi 0-1
Rantsi - Heikki Visti 0-1
Erik Rönkä - Davidsainen 1-0
Aimo Heino - Luodonpää ½-½
Pertti Lindholm - M. Sassi 1-0
Eero Ruosteenoja - Jylhä-Ollila ½-½
Sikkilä - Vladimir Bagrunov ½-½
Kärki - Kalle-Juhani Kulmala 0-1
Mattila - Toni Pajunen 1-0

8. kierroksen täydelliset tulokset

Tilannekatsaus ennen viimeistä kierrosta:

1. Yrjö Rantanen 7/8
2. Yulius Sepman 6,5
3. Mikael Agopov
...
8. Kiuttu 5,5
10. Valli
22. Wallin 5
49. P. Sassi 4,5
53. Leukkunen
60. Parkkinen 4
102. Luodonpää 3
103. Jylhä-Ollila
108. M. Sassi 2,5
110. Davidsainen
119. Sikkilä 2
120. Mattila
124. Kärki 1,5

Tämä kappale on omistettu viimeisen kierroksen vastustajille!



9. kierros (17.7)

livepöydät (1-12)
livepöydät (13-17)

Frankin pelistä en keksiny mitään kommentoitavaa mutta Aleksi sen sijaan anto runtua Kauppalalle ja alkoi lunastaa lupauksiaan jatkuvista voitoista livepöydillä hieman liian myöhään, mutta mukava lopputulos molemmille 6/9

Roopen pelissä ei tapahtunut oikeestaan mitään aseman tasapainoa järkyttävää, joten remissi oli luonnollinen lopputulos ja Roopekin päätyi 6 pisteeseen.


Jaakko Kivimäki - Kiuttu ½-½
Vihtori Immonen - Valli ½-½
Wallin - Pekka Kauppala 1-0
Petri Jäntti - Leukkunen 1-0
P. Sassi - Viktoria Chernyak ½-½
Parkkinen - Lari Linden 1-0
Luodonpää - Tapio Hyötylä 0-1
Jylhä-Ollila - Kimmo Katajainen 0-1
Kimmo Ailasmaa - Rantsi ½-½
M. Sassi - Esa Niemi ½-½
Jarmo Laitinen - Davidsainen 0-1
Esa Ahlqvist - Sikkilä 1-0
Vladimir Bagrunov - Mattila 1-0
Tomi Eränne - Kärki 1-0

9. kierroksen täydelliset tulokset

Lopulliset tulokset:

1. Yrjö Rantanen 8/9
2. Vladislav Vorotnikov 7
3. Mikael Agopov
...
10. Kiuttu 6
12. Valli
18. Wallin
48. P. Sassi 5
49. Parkkinen
73. Leukkunen 4,5
94. Rantsi 3,5
102. Davidsainen
108. Luodonpää 3
110. M. Sassi
112. Jylhä-Ollila
120. Sikkilä 2
121. Mattila
125. Kärki 1,5

Roopen elo nousee Markkulan elolaskimen mukaan 2303, joten FM arvoa pukkaa mitä ilmeisimmin?!