keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Ideoita kerhotoiminnan kehittämiseen

Kun tarkastelee OSSin kotisivuilta peli-iltojen tuloksia ja pelaajamääriä, saa niistä aika hyvän kuvan pelaajamäärien kehityksestä. 90-luvun parhaimmissa turnauksissa näkyy olevan pelaajamäärät kolmenkymmenen tietämillä, ja huonommillaankin pelaajia on yli kymmenen. Ennätyslukemista ei kuitenkaan ole tietoakaan, kun tarkastelee viime vuosien pelaajamääriä, paitsi negatiivisessa mielessä... Viimeisimmässä 30+30min turnauksessa oli pelaajia vain 4! Tämä taitaa olla jonkun sortin ennätys. Tätä tahtia tulevaisuudessa kerhotoiminta loppuu.

Ei voida kuin miettiä, että mikä on mennyt pieleen. Internet luultavasti vähentää pelaajia kerholta, kun enää ei tarvitse raahautua kerholle pelatakseen shakkia. Mutta miten kerholla käyminen saataisiin mielekkääksi, jotta pelaajat jaksaisivat vielä käydä kerholla tapaamassa shakkiveljiään, eikä jokainen siirtyisi tietokoneen ääreen harrastuksensa pariin (itse en ole ainakaan näyttänyt oikeaa esimerkkiä). Miten kerhoilloista saataisiin houkuttelevampia ja mielekkäämpiä?

Nykyään normaalissa OSSin kerhoillassa pelataan vain hiki pinnassa 5+5min turnausta. Kun edellinen peli loppuu, siirrytään seuraavalle laudalle ja jne. Kunnes pelit on pelattu ja pelaajat lähtevät. Mikäli joku pelaajista hairahtuu analysoimaan edellistä peliään, toiset pelaajat saattavat huutaa, että "Eteenpäin! Ei täällä saa analysoida!" (hieman kärjistettynä :P) Kerhotoiminta on siis lähes pelkkää pelaamista. Samaa voi tehdä netissä, mutta vastuksen ja ajankohdan ja tahdin saa valita itse. Kumman valitsisit?

Tasoerot ovat monesti valtavat. Onko kenellekään mielekästä pelata 500 pistettä vahvempaa/heikompaa vastaan kuin itse on. Monesti kuulee mutinaa "no kai se yks varma häviö pitää ottaa". Oma ehdotukseni olisikin, että pelaajat voisivat jakautua tasoittain hieman eri ryhmiin ja pelata keskenään omantasoisiaan vastaan. Täten "turhia" pelejä ei tarvitsisi pelata.

Olisi myös hyvä, jos se ei olisi sitä pelkkää pelaamista, vaan pelejä voidaan analysoida. (ja ei olisi niin kauheaa kiirettä pelata sitä seuraavaa peliä!!) Nykyään kerhotoiminta on melko kaavamaista, mutta itse ainakin pitäisin vapaamuotoisemmasta pelistelystä ja olostelusta. Luulen että myös uusien pelaajien olisi helpompi tulla kerholle kun ei pitäisi vain hävitä 100 peliä putkeen liian kovia vastaan. Joku/jotku pelaajat voisivat valmentaa pelaajaa. Jos tason kehityksen kannalta miettii niin analysoimalla voisi sentään kehittyä, toisin kuin pikapeleissä 500p heikompia/vahvempia vastaan.

Antakaa lisää parannusehdotuksia ja keskustelkaa kerhotoiminnan kehittämisestä ettei se kuole aivan kasaan!

5 kommenttia:

ATE kirjoitti...

Tässä kun muistelee 90-luvun puolta niin OSS suuri voimavara oli Saarenpään Toivo joka opetti myös shakkia oppilailleen ja sitä kautta todellakin kerholla näki paljon nuoria pelaajia, Topin jäätyä eläkkeelle niitä ei ole virrannu samaa tahtia.

Nykypäivän tilanne kerhoissa tahtoo olla se että näitä aktiiveja jotka tekis jotain sen eteen että kerholle saataisiin uutta verta niin tämmöset henkilöt on todellakin hyvin piiloutuneet täällä pohjoisen korkeuksilla.

Kajaanin kerhonkin kohdalla tulevaisuus näyttää aika synkältä. Jotain todellakin tarttis tehdä mutta yksinään se on kovin vaikeeta.

ATE kirjoitti...

Niin, se ehdotus jäi tekemättä elikä idea ois hyvin yksinkertanen, joku 2-3 hengen ryhmä kiertäs eri kouluilla esittelemässä shakkia ja paikallisen shakkikerhon toimintaa.

Mutta edelleen edelliseen kommenttiin nojaten, yksinään en sitä ala tekemään :)

Mikko kirjoitti...

Oho! Tällä palstalla on oikeasti jotain asiaa! Hienoa Roope!

Samaa asiaa olen miettinyt, mutta mitään yksinkertaista ratkaisua ei ole olemassa. Kannattaa yrittää saada esim. kansalaisopiston kautta rahaa koulukerhon pyörittämiseen, jotta se olisi kerhon vetäjällekin mielekkäämpää. Kansalaisopiston kautta siitä voisi siis saada ihan opettajan tuntipalkan, mikäli huolivat sen ohjelmaansa. Uteliaita oppilaita tulee ensimmäisellä kerralle varmasti, mikäli ilmoittelu on tarpeeksi hyvää. Siitä eteenpäin oppilaiden mielenkiinto on opettajan käsissä...

Nuorista shakin suosio ei ole kiinni. Ongelmana on hyvien, aktiivistin kerhojen vetäjien puute!

eerikki kirjoitti...

Mielenkiintoista pohdintaa ja hyviä huomioita. Ainakin Tampereella osallistujamäärän kasvu on suurelta osin junioritoiminnan ansiota - 8-12 -vuotiaat touhuavat omassa porukassaan ja vanhempia kehotetaan pikku hiljaa siirtymään aikuisten peleihin. Toisaalta kun sopivaa vastusta on tarjolla niin myös uudet aikuispelaajat tuntevat olonsa kotoisammaksi.

Linkissä osallistujat 2005-2008. Tänä vuonna kasvua jälleen hieman ja keskiarvo n. 20 pelaajaa / ilta.

Ei talkootyöhön innostuneita ole isossakaan kerhossa koskaan liikaa. Pari aktiivia palaa nopeasti loppuun ellei apuja löydy. Tarpeen on varmaankin n. 1-2 kaveria jotka ideoivat ohjelman ja ottavat vastuun, lisänä 2-4 muuta jotka pystyvät paikkaamaan tarvittaessa.


- e

Mikko Piippo kirjoitti...

Lauttasaaressa on kokeiltu tasoitusaikojen lisäksi myös tasaseloturnausta kerhoillassa, jotta kaikissa peleissä olisi jotain jännitystä. Tasoitusajoista kaikki eivät pidä, mutta kerhoilloissa tuskin kenelläkään on mitään syytä vastustaa tasaselojen mukaan pelaamista?