Tällä kertaa kisat pelattiin 4. - 5.8.2018 Jyväskylässä Hipposhallilla ja pohjois-suomesta mukana oli Oulu 2 joukkueella ja Raahen kiveen valettu ykkösnyrkki sekä Kokkolan hyvin varamiehiseksi jäänyt joukkue. Ilmat oli hyvin lämpimät joten pelisalissa tunnelma oli hyvin hikinen, joten nestetasapainosta sai huolehtia päivän aikana useaan kertaan.
Myös pientä närää herätti ohjelmalehtinen, josta puuttui aikataulut ja taulukko mihin merkataan vastustajat ja tulokset.
Kisat saatiin kyllä suht jouhevasti läpi vaikka kisojen järjestäjän taholta oli kuulemma allekirjoittanut rankattu pienimmällä kertoimella punaisen kortin saajaksi, mutta hämmentävää kyllä, ei yhtään tuomarikahakkaa, sen sijaan ympäriinsä kyllä kuului tasaiseen tahtiin "tuomari!"-huutoja.
Alkuryhmistä OSS selvisi ainoana finaaliin kiusaamaan etelän joukkueita. Raahe 1-sijotusryhmään ja KokkSK 2-sijotusryhmässä, sekä OSS 2 voitti 3-sijotusryhmän.
Tulokset: M-ryhmä
1. MatSK (Vadiim Moisenko, Toivo Keinänen, Mika Ebeling, Asko Hentunen) 70
2. VammSK (Samolinjs Vitalins, Vesa-Pekka Heinola, Jussi Kauko, Henri Torkkola) 67
3. TammerSh (Mika Karttunen, Pekka Köykkä, Henri Pohjala, Janne Mertanen) 66,5
----
10. OSS (Osmo Kauppila, Jere Huovinen, Aleksi Wallin, Anssi Takalo-Eskola) 48
28. RaahLi (Aki Pitkäaho, Arto Pitkäaho, Heikki Sarkkinen, Jukka Peltomaa) (1-sijotus)
55. KokkSK (Eero Marjusaari, Joni Sokolov, Ari Heinoja, Anton Meriläinen) (2-sijotus)
73. OSS 2 (Simo Lehtonen, Pertti Peuraniemi, Kai Hietala, Martti Luodonpää) (3-sijotus)
Kisojen Tähdistöjoukkue:
1. Dmitri Sklyarov JyS 18,5/24
2. Toivo Keinänen MatSK 21,5
3. Henri Pohjala TammerSh 20
4. Henri Torkkola VammSK 19,5
Seuraaviin kisoihin mitkä pelataan Vammalassa, liitossa suunnitellaan peliajan muutosta perinteisestä 5+0 vaihdettaisiin 3+2 inkrementti pikapeleihin. Itse en ainakaan kuulu idean kannattajiin.
Ideaa perustellaan sillä, että tuomareita ei tarvittas juurikaan ja pelit sais shakillisen lopun. Pikapelin yksi ideahan juuri on että jokainen on vastuussa omasta ajankäytöstään ja pelin voi hävitä ajallakin, vaikka pelais miten hyvin. Jos tämä uudistus menee läpi, niin Karttusen Mika joutuu kirjottaan uuden kirjan 3+2 inkrementti pikapelistä. Itse voin luvata, että en tule osallistumaan pikapelikisoihin, missä on inkrementti. Riittää että se on pitkissä peleissä tarjolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti