Pelipaikka: Merikosken koulu, Ankkurin yksikkö (ent. Terva-Toppilan
koulu, punainen tiilirakennus), Koskelantie 49, Oulu
Aikataulu: Osanoton varmistus lauantaina 1.9. klo 10-10.45, 1.
kierros klo 11, 2. kierros klo 14.30, 3. kierros klo 18. Sunnuntaina 4. kierros
klo 9, 5. kierros klo 13.
Peliaika: Ensimmäisellä ja toisella kierroksella 1½ + 1½ h (ei
lisäaikoja). Muilla kierroksilla 1½ + 1½ h 40 siirtoon ja 15+15 min lisäaika
pelin loppuun.
Osallistumismaksut 30 euroa (nuoret 15 euroa),
jälki-ilmoittautumislisä 10 euroa.
Muuta:
Osana avointa turnausta pelataan sekä seniorien (vuonna 1952 tai aiemmin
syntyneet) että juniorien (vuonna 2001 tai myöhemmin syntyneet) Pohjois-Suomen
avoin mestaruusturnaus.
GDPR: Kilpailutulokset julkaistaan. Turnauksessa käytetään
SwissManager-nimistä ohjelmistoa, jolla tulokset välitetään internetissä
www.chess-results.com-sivustolle sekä selolaskentaan. Tuloksia ja niistä
muodostettuja tilastoja voidaan toimittaa julkaistavaksi myös muilla
verkkosivuilla, teksti-tv:ssä, televisiossa, sanoma- ja aikakauslehdissä,
sosiaalisessa mediassa sekä Suomen Shakkiliiton tai Oulun Shakkiseuran
hallinnoimissa videoja valokuvagallerioissa. Kilpailujen yhteydessä
osallistujia voidaan kuvata ja videoida.
Ilmoittautuminen ja lisätietoja: Martti Luodonpää 040 763 8115,
Simo Lehtonen 040 761 4230, simo.lehtonen@student.oulu.fi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti