sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Raportti päätöskierroksilta

Päätöskierrokset tarjosi todellakin yllättäviä käänteitä ja tässä kerron lyhyesti mitä tapahtui:

Perjantai 11.3.

Saavuin katsojan roolissa paikalle ja alkupuheiden jälkeen tuomarina toiminut Jouni Lehtivaara päätti ottaa minut silmätikukseen syystä tai toisesta, viime vuonna koin myös pari hyökkäystä kun järjestelmäkameralla yritti ottaa kuvia.

Tänä vuonna ensimmäinen kerta tuli kun seurailin otteluita ja kävin tekeen itelle voileipää ja kahvia, niin tuomari tulee sanomaan että "voisinko olla koskematta pelaajien eväisiin?", sitten kun hänelle ilmotti että oon täällä pelaamassa huomenna, niin vastaukseksi tuli jotan mutinaa. Pelit eteni salissa ja mielenkiinnon kohteena oli luonnollisesti Garde-HSK ja Velhot-KymS ottelut joista laitoin raporttia kännykän kautta Oulun päätyyn ja juuri kun Tusa-Paronen oli päättynyt tasan ja olin lähdössä pelisalin ulkopuolelle ja toinen jalka oli pelisalin puolella ja toinen ulkona kun kaivelin kännykkää esiin, niin taas yli-innokas tuomari säntää perään ja tulee murisemaan: "enkös minä sanonut että pelisalissa ei saa pitää kännykkää päällä", tästä asiasta myöhemmin keskustelin lyhyesti Kankaan Laurin kanssa, niin hän kerto että tämmönen sääntö todella on tullut pari vuotta takaperin voimaan ja sillä pyritään ehkäisemään sitä että ei tapahdu huijauksia tai sitten mahdollisia terrori-iskuja... tjoo, ei nyt kyllä ekana tule mieleen, että haluaisin räjäyttää shakki-areenan.

EtVaS - Tammer 1-6
Aatos - MatSK 1-6
SalSK - TuTS 5-0
Velhot - KymS 2-3
HSK - Garde 1-4

täydelliset tulokset

tuloksilla oli se vaikutus että Tammer lähes varmisti mestaruutensa, tosin 1 piste jäljellä olevista otteluista takaisi sen että muista ei ole uhkaajiksi, EtVas häviön myötä tipahti 3. sijalle 13 pisteellä ja MatSK livahti toiseksi 14 pisteeseen, SalSK nousi 12 pisteeseen JyS kanssa ja ilmottautui mitalitaistoon mukaan

Häntäpään taisteluissa KymS otti tärkeän voiton Velhoista ja nousi 7 pisteeseen mikä sai Parosen vakuuttuneeksi että sarjapaikka on varmistettu. Garde myös nousi putomisviivan alapuolelta 6 pisteeseen ja näin ollen OSS oli HSK kanssa putoamisviivana alapuolella... HSK tosin häviön myötä varmisti sen että jatkopeleissä ei ole mitään panosta.

Lauantai 12.3.

Hyvin nukutun yön jälkeen OSS tähtimiehistö saapui areenalle hyvää tuulta uhkuen, olihan valmisteluja tehty Garde-otteluun valtaisat määrät ja Garde olikin alusta asti sillassa... käsitykseni mukaan johdimme jo 2-0 kun Huovinen oli voittanut Nouron ja Wallin Ivanovin, kun OSS Tupu-Hupu-Lupu ketju ATE-Osmo-Keijo tekivät 3 omaa maalia.

Ensin omassa pelissäni Samu Ristojaa vastaan olin tasottanut mustilla 30. siirtoon ja 40. siirron kohdalla oli jo selvää etuakin, mielessäni olin siirtänyt lähetin c5 ruutuun ja olin pelitapahtumissa 1 siirron edellä, kun tartuin kuninkaaseen, tajusin samalla että lähettihän istuu b4 edelleen suissa ja shokin iskettyä päälle, siirsin kuninkaan vielä huonoimpaan mahdolliseen ruutuun josta lopputuloksena oli upseerin häviö ja maailmani romahti täysin.

Niemisen Kari ilmestyi katsomaan pelejä ja kun kerroin tapahtuneesta, niin hän lohdutti etten olen ainoa jolle näin on käynyt, kertoi että hänellekin vastaavaa tapahtunut.

Keijolla vaikutti olevan lupaava asema Raastetta vastaan, mutta turskaa siitäkin tuli ja Osmon pelissä käsittääkseni ollut melko kuiva asema, kun jotain syöttöä oli tapahtunut ja niin siitä Aleksin lyhyen raportin mukaan "parrua tuli" ja Garde teki sitämyöten ruotsalaisen-kypärätempun.

Garde - OSS 3-2
MatSK - EtVaS 1-3
Velhot - SalSK 0-4
KymS - TuTS 1-3
HSK - JyS 1-6
Aatos - Tammer 2-4

täydelliset tulokset

tulosten myötä varmistui Tammerin mestaruus sekä Garden sarjapaikka, kaksi isointa kysymystä oli että ketkä vie hopean ja pronssin joista myös saa nykyään eurocup-paikan ja kuka lähtee HSK seuraksi divariin?

sarjataulukko näytti tältä ennen viimeistä kierrosta:

1. Tammer 20 (+28)
2. EtVaS 15 (+18)
3. MatSK 14 (+17)
4. SalSK 14 (+15)
5. JyS 14 (+10)
6. TuTS 11 (+4)
7. Garde 8 (-14)
8. KymS 7 (-11)
9. Aatos 6 (-12)
10. Velhot 5 (-11)
11. OSS 5 (-13)
12. HSK 1 (-32)

Sarjataulukon perusteella Tammerilla, TuTS ja Gardella ei ollut sunnuntain peleissä enää mitään panosta ja viimeisestä kierroksesta tuli hyvin traaginen

viimeisen kierroksen ottelut olivat:

OSS - HSK
Velhot - TuTS
Garde - JyS
KymS - SalSK
EtVaS - Aatos
Tammer - MatSK

täydelliset tulokset

ennakkoon Aatoksen tilanne näytti ehkä hankalimmalta ja mitalista taisteli EtVaS, MatSK, SalSK ja JyS ja putomista vastaan taasen Aatos, Velhot ja OSS olivat kriittisimmässä tilanteessa... KymS tilanne vaikutti turvallisemmalta

Su 13.3.

OSS - HSK 4-1

OSS sai otteluun loistoalun kun Kononen voitti Parkkisen 21. siirtoon ja lähes heti perään Kauppila kaatoi Norrin mustilla kunkkugambiitissa 10. siirtoon, muissakin peleissä tilanteet vaikutti hyviltä kun Wallin oli saanut Binhamia vastaan upseerin enemmän 2 sotilasta vastaan ja Kilvellä oli vahva lähettipari jauhamassa loppupeliä Elomaan lähettiä ja ratsua vastaan mistä irtosikin jo 4-0 johto... Valo Hallman ampui HSK lohdutusosuman viimeisenä päättyneessä pelissä Vladimirs Pankratovsia vastaan.... Näin OSS nousi 7 pisteeseen ja maaliero -10


Garde - JyS 0-4

Jys otti rutiinivoiton, Garden miehistö oli selvästi heikompi kuin aiemmin kaudella, mutta sarjapaikka oli varma niin vaihtopenkkiläiset sai peliaikaa.

Jys 16 pisteeseen ja maaliero +14

EtVaS - Aatos 2-4

ottelu sai erikoisen alun, kun pitkästä aikaa EtVaS oli saanut pelaavaan kokoonpanoon Johanna Paasikangas-Tellan jonka avaus mustilla epäonnistui Petri Graeffea vastaan täysin ja Aatos livahti salakavalasti 0-1 johtoon. Henri Koskinen kuittasi ottelun nopeasti tasoihin, sai avauksessa jo Lammin kuninkaan juoksentelemaan puolessa kenttää ja Koskista säesti Perttu Anttila joka voitti Rami Kivilahden ja kärkipöydillä Sepp-Seeman ja Kanep-Nybäck päättyi tasan joten EtVas johti 2-1

Tässä vaiheessa kun pelejä oli kesken... Kokkila - Halmeenmäki pelissä valkealla näytti olevan etua mutta epätarkka välisiirto jätti Halmeenmäelle upseerin enemmän ja ottelu olikin yhtäkkiä 2-2 lukemissa... Heikki Salo hävisi tämän jälkeen Ari Issakakaiselle ja ottelun ratkaisu tapahtui kun Antti Virtanen onnistui kaatamaan Erik Röngän ja niin Aatos vain taisteli itsensä kuiville nousten 8 pisteeseen, EtVas tämä oli katkera häviö... pisteitä 15 ja jääminen mitalien ulkopuolelle.

KymS - SalSK 0-6
kovassa vireessä ollut SalSK ei jättänyt mitään sattuman varaan vaan jyräsi armotta sarjanousijan....

KymS pysyi 7 pisteessä, mutta maaliero nousi -17 ja SalSK vastaavasti 16 pisteeseen ja maaliero +21... muutenkin joukkueen saldo 3 ottelusta hurja 15-0

TuTS - Velhot 2-3

tässä ottelussa riitti jännittettävää, Velhot sai hyvän alun kun Sammalvuo voitti suhteellisen nopeasti Tuomisen, mutta kärkipöydällä Agopov hävisi Sipilälle... ottelussa seurasi 3 tasapeliä Linden-Keskisarja, Nyysti - Topi-Hulmi sekä Nybäck - Salopää. Tämän jälkeen Hokkanen voitti mustilla Morantin ja vei Velhot 2-1 johtoon, mutta jäljellä olevat pelit Kosmo - Vainio ja Liimatainen - Tusa näytti molemmat siltä että Turku veisi ottelun 3-2 lukemin... ensin päättyi Kosmo-Vainio peli jossa musta voitti materiliaallilla lähetti+2 s vs valkean ratsu+s

jäljellä oli siis enää Liimatainen - Tusa jossa valkealla oli monen mielestä hyvinkin selkeä voitto ja loppuasemassa liimataisella oli tornikin enemmän, mutta peli päättyi siihen että Liimatainen syötti daamin ja Tusa kiitti ja niin Velhot säilytti sarjapaikkansa niukasti nousten 7 pisteeseen

Tammer - MatSK 1-2

Ottelun lopussa nähtiin dramaattisia käänteitä kun 5 peliä oli päättyny tasan ja 2. pöydällä Neiksans voitti Daniel Ebelingin, joten jäljellä oli pelit Järvenpää-Kytöniemi sekä Torkkola-Keinänen, lähdin pois pelipaikalta tässä vaiheessa, että saadut tiedot perustuu paikalta kuulemiini kertomuksiin.

Ensimmäisessä pelissä oltiin ranskalaista väännetty ja torni loppupelissä jossa Järvenpäällä oli pari sotilasta enemmän ja onnistuikin realisoimaan sen voitokseen... viimesenä päättyi Torkkola-Keinänen jossa oltiin edetty tilanteeseen jossa tiedot sain Risto Nevanlinnalta, että molemmilla oli Daami+ratsu ja pelin odoteltiin päättyvän tasan, mutta Torkkola onnistui syöttömään daaminsa ja näin ollen Jysärin kolmossija vietiin kuin tikkari pikkulapselta. Tunnelma kotimatkalla Jysmobiilissa oli jälleen suoraan jääkaudelta ja MatSK pääs juhlimaan pronssimitaleita

lopullinen sarjataulukko:

1. Tammer 20 (+28)
2. SalSK 16 (+23)
3. MatSK 16 (+17)
4. JyS 16 (+14)
5 EtVaS 15 (+16)
6. TuTS 11 (+3)
7. Aatos 8 (-10)
8. Garde 8 (-18)
9. Velhot 7 (-10)
10. OSS 7 (-10)
-----------------------
11. KymS 7 (-17)
12. HSK 1 (-36)

Päätösviikonlopun aikana puheenaiheiksi nousi mm. livelautojen toimivuus, lauantaina ne ei pelittäneet kuulemma ollenkaan ja toinen että liitto voisi panostaa tulospalveluun. Pelipaikalla kävi ilmi eri pelaajien lausuntojen pohjalta, että molemmissa olisi parantamisen varaa.

Ei kommentteja: