Viimeisimmät kierrokset Joensuussa enemmänkin karaisivat ja muistuttivat kaverinkin osaavan jotain. NYT isketään, kun vastustaja on heikoimmillaan. OSS-pelaaja iskee kuin käärme. Ensin puraisee, kun sitä vähiten odottaa ja loppujen lopuksi paisti on kokonaan vatsassa. Aatoksen sarjavaus ei myöskään ollut ruusuilla tanssimista ja objektiivinen ennustus on, että ei se ole nytkään. SalSK:n ja Aatoksen menestys riippuu pitkälti siitä kuinka he tottuvat arktiseen ilmanalaan ja kuinka vältellä jääkarhuja matkalla. Toki pelitkin olis hyvä voittaa "eeppisiksi" tituleerattuja OSS miehiä vastaan. Ohessa videona allekirjoittaneen fiilikset sekä lopun OSS-tiimin.
perjantai 11. lokakuuta 2013
JSM 13-14 OSS:n otteluennakko
12.- ja 13.10 Oulun lyseo on ilmiliekeissä OSS:n kohdatessa Aatoksen ja SalSK:n. Aikanaan skandinavian metsissä asukkaat uskoivat soiden ja tunturien henkien puhuvan maailmanlopusta sekä muinaisista maailman syntytarinoista. Todellisuudessa ihmisten näyt olivat viitteitä OSS:n voittokulkuun, joka sivullisen silmin näyttää maailmanlopun merkeiltä. Harjaantunut lukija voi havaita näitä elkeitä Elias Lönnrotin Kalevala-teoksessa. Nämä Pohjoisen karujen olojen kasvatit oppivat sietämään jo vaipoissa, jos niitä edes oli, kipua, nöyryytystä ja kylmyyttä eri muodoissa. Tästä on OSS-pelaajat tehty ja sitä samaa herkkua tarjotaan tällä kaudella JSM:ssä vastaantulijoille, viikonloppu on vasta alkua tälle höyryveturin lailla kulkevalle uljaalle joukolle.
Viimeisimmät kierrokset Joensuussa enemmänkin karaisivat ja muistuttivat kaverinkin osaavan jotain. NYT isketään, kun vastustaja on heikoimmillaan. OSS-pelaaja iskee kuin käärme. Ensin puraisee, kun sitä vähiten odottaa ja loppujen lopuksi paisti on kokonaan vatsassa. Aatoksen sarjavaus ei myöskään ollut ruusuilla tanssimista ja objektiivinen ennustus on, että ei se ole nytkään. SalSK:n ja Aatoksen menestys riippuu pitkälti siitä kuinka he tottuvat arktiseen ilmanalaan ja kuinka vältellä jääkarhuja matkalla. Toki pelitkin olis hyvä voittaa "eeppisiksi" tituleerattuja OSS miehiä vastaan. Ohessa videona allekirjoittaneen fiilikset sekä lopun OSS-tiimin.
Viimeisimmät kierrokset Joensuussa enemmänkin karaisivat ja muistuttivat kaverinkin osaavan jotain. NYT isketään, kun vastustaja on heikoimmillaan. OSS-pelaaja iskee kuin käärme. Ensin puraisee, kun sitä vähiten odottaa ja loppujen lopuksi paisti on kokonaan vatsassa. Aatoksen sarjavaus ei myöskään ollut ruusuilla tanssimista ja objektiivinen ennustus on, että ei se ole nytkään. SalSK:n ja Aatoksen menestys riippuu pitkälti siitä kuinka he tottuvat arktiseen ilmanalaan ja kuinka vältellä jääkarhuja matkalla. Toki pelitkin olis hyvä voittaa "eeppisiksi" tituleerattuja OSS miehiä vastaan. Ohessa videona allekirjoittaneen fiilikset sekä lopun OSS-tiimin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti