maanantai 26. lokakuuta 2009

Älypelifestivaalit 16.-25.10.2009 Oulussa

Eilen 25.10 pelattiin festareilla shakkiturnaus, jossa miettimisajat olivat 15 min + 15 s jokaisesta siirrosta. Kyseinen miettimisaika on kompromissi, jossa on otettu huomioon mm. rajallinen tilaisuuteen varattu aika.

Hyvin järjestäjät olivat ajan ja lisäajan osanneet valita, sillä ongelmia ei lautojen ulkopuolella esiintynyt, minun laudalla sitäkin enemmän. Oma ongelmanratkaisukykyni riitti turnauksessa vain 1, 5 pisteeseen, joten vastustajat olivat pääsääntöisesti alle kirjoittanutta parempia, tällä kertaa!

Pelattiin viisi kerrosta ja parit arvottiin ohjelmalla Sevilla. Jouni Tolonen voi kertoa ohjelmasta enemmän, mutta osallistujat olivat arvontoihin tyytyväisiä. Äkkiä ajatellen parit tulivat ihan sääntöjen mukaisesti, joten jonkun pitäisi hyväksyttää FIDEllä Sevilla Protoksen ja Swiss xx:n kilpailijaksi.

Osallistujia oli kaikkiaan 16. Jouni toimi turnauksen johtajana, tuomarina ja parien määrittäjänä ammattitaitoisesti. Alla olevaa täydellisemmät tulokset tulevat varmasti pian esimerkiksi Sh-77:n sivuille.

Tuloksia: 1) Tapio Lauronen 4,5 2) Roope Kiuttu 4 3) Timo Lauronen 3,5 4-7) Jyrki Parkkinen, Jere Huovinen , Jukka Peltomaa ja Vitali Khemelitsky 3 p. ...

Yllä olevat tulokset ovat sitten epävirallisia, joita korjataan tarvittaessa sekä nimi- että tulostietojen osalta.
Lopuksi on todettava, että älypelifestivaalien shakkiturnauksella on sijansa shakin harrastajien tietoisuudessa.

1 kommentti:

Roope kirjoitti...

Ihan hyvin onnistunut tapahtuma, ja tuomaria ei taidettu tarvita kertaakaan tuomitsemaan pelejä elikkä sopuisasti voitiin pelata. Kaikki sujui melko mallikkaasti ja kiitokset turnauksien järjestämisestä Jounille! Suomen shakkimaailma tarvitsisi lisää yhtä innokkaita järjestäjiä..