sunnuntai 16. elokuuta 2009

Joukkuepikashakin SM 15. - 16.8.2009 Lahti

Lahdessa pelattiin Joukkuepikashakin SM-kisat ja pelipaikkana toimi Jokimaan ravikeskus ja Rami Kivilahden johdolla tulospalvelu pelasi kisoissa ainakin erinomaisesti, toki järjestäjät oli tehneet pari kysymysmerkkisiirtoa mm. taukojen suhteen jossa ongelmana oli ruoka- ja juomapisteiden vähäisyys mikä näkyi taasen niin pitkinä jonoina että niiden jatkoksi liittyminen herätti lähinnä sisäisen Aimo Nivaskan kertomaan että tää peli on hävitty.

Itse kisoihin oli ilmoittautunut määräaikaan mennessä 189 joukkuetta joista toki jokunen jäi poissa ja alkuryhmät pelattiin pääasiassa 27 joukkueen lohkoissa paitsi G-ryhmä jossa oli 26 joukkuetta ja finaaliin pääsi aina ryhmien 4 parasta.

Pohjois-Suomen pikapelimainetta piti yllä Raahen Linnotuksen 1-joukkue (Osmo Kauppila, Petri Hokkanen, Anssi Takalo-Eskola ja Riku Haataja) joka teki E-alkuryhmässä vakuuttavaa työtä 2. sija ja selvitti tiensä finaaliin peräti 15 pisteen marginaalilla ensimmäiseen finaalista ulos jäävään joukkueeseen.

Oulun Shakkiseura (Roope Kiuttu, Frans Valli, Aleksi Wallin, Tapio Lauronen) selvisivät myös finaaliin mutta pitkän matkaa kilpajuoksu Jys2 kanssa näytti tiukalta ja vain Usain Boltmainen loppusuoran rullaus takasi lopulta 7 pisteen kaulan ja paikan auringossa.

Shlaakso1 piti olla ennakkoon myös vahvasti tyrkyllä finaaliin D-ryhmästä kun kokoonpano näytti paperilla vahvalta: Kalle Niemi, Sauli Keskinen, Riku Hietala ja Lasse Lehtohalme mutta Keskinen myöhästyi lauantai-aamun kyydistään ja näin ollen ei päässyt pelipaikalle. Shlaakson ylpeys lopulta päätyi 2. sijoitusryhmään.

Finaali:

Sunnuntai lähtikin liikkeelle finaalitunnelmissa ja heti 1. kierroksella Aatos1 vastassa ja Osmo saikin loistavan startin voittamalla heti alkuun Suomen kärkipelaaja Tomi Nybäckin. Muut taistelimme kynsin ja hampain pisteistä, allekirjoittanutkin sai finaalissa jotain muita enemmän... 27 pelistä 19 remiä, lähimmäksi tätä saavutusta pääsi Riku Haataja ja Miikka Mäki-Uuro 18 remillä. Lappeenrannan Mika Harjula jäi niukasti mitalisijojen ulkopuolelle 17.

Ruokatauon aikana oli myös mukavaa kuulla Suomen huippupelaajienkin jopa lukevan tätä blogia

Raahli pelasi lopulta ehkä kautta-aikain parhaan finaalipäivänsä mikä näkyi lopputuloksissa 11. sijana, OSS junnutiimi taisteli myös hyvin läpi kisan ja 14. sija.

Mestaruus matkasi hieman yllättäen Turkuun TuTS mukana (Riho Liiva, Aleksei Holmsten, Risto Tuominen, Jorma Paavilainen), hopeat pokkasi Aatos1 (Tomi Nybäck, Tarvo Seeman, Antti Virtanen, Tuomo Halmeenmäki) ja pronssille pitkään kisaa johtanut Tammersh1 (Mika Karttunen, Aleksander Volodin, Janne Mertanen, Jyrki Kytöniemi) ... Vammalan 1-joukkueen kohtalona oli jo liigasta tuttu 4. sija vain 1 pisteen päässä Tammerista.

Finaalin pöytäpalkinnot:

1. Riho Liiva TuTS 24/27 (+21 =6 -0)
2. Aleksander Volodin TammerSH 22 (+21 =2 -4)
3. Kimmo Välkesalmi Aatos 19 (+13 =12 -2)
4. Jyrki Kytöniemi TammerSH 20 (+16 =8 -3)

Mutta näin tällä kertaa, kiitokset järjestäjille kokonaisuutena hyvin läpiviedyistä kisoista ja ensivuonna sitten kisaillaan Tampereella.

Finaalin Pohjois-Suomen joukkueiden tulokset:

11. Raahli 57

1. Osmo Kauppila 17/27 (+13 =8 -6)
2. Petri Hokkanen 13,5 (+6 =15 -6)
3. Anssi Takalo-Eskola 12,5 (+3 =19 -5)
4. Riku Haataja 14 (+5 =18 -4)

13. OSS 52

1. Roope Kiuttu 13,5 (+8 =11 -8)
2. Frans Valli 12,5 (+9 =7 -11)
3. Aleksi Wallin 13 (+9 =8 -10)
4. Tapio Lauronen 13 (+11 =4 -12)

Alla linkki kisasivulle josta löytyy tarkemmat tulokset:

Joukkueblixtit





Osmon uhriksi joutui mm. Eino-Leino turnauksen voittanut Tero Kokkila












Palkintojenjako feat. möksötunnelma

5 kommenttia:

Osmo kirjoitti...

Omaan suoritukseeni olen ihan tyytyväinen, kuten myös oman joukkueeni ja OSSin juniorijoukkuee n sijoituksiin. Enemmän joukkueita saisi kyllä pohjoisesta lähteä, kyseessä on kuitenkin shakkivuoden ehdoton kohokohta. Aktiivisuutta peliin!

Frans kirjoitti...

Kisojen peleistä parhaiten jäi mieleen Roopen ja Karttusen peli, jossa tuuli meni pahvilaudan alle ja heitti koko roskan pois pöydältä.

Otteluista mielenkiintoisin oli RaahLin vanhojen kettujen ja OSSin junnujen tiukka vääntö, joka päättyi kutkuttavaan 2-2 tasapeliin. Pohjois-Suomen mestaruudetta ei siis tällä kertaa saatu ratkaistua ja yleisö jäikin innolla odottamaan ottelun uusintaa ensi vuoden kisoissa.

Pohjois-Suomen joukkueiden tuloksistakin voi olla aivan tyytyväisiä. MatSK I:n kaatui 3-1 OSS:n käsittelyssä. Pienet puutteet järjestelyissäkään ei saanu kisa tunnelmaa latistumaan ja kisoista jäi kokonaisuutena hyvä kuva.

Mutta pikapeli turnauksia järjestetään Pohjois-Suomessa valitettavan vähän, ja vielä harvempi vetää osaan ottajia puoleensa. Oliski mukava päästä pelaan blixtiä useammin, ettei tarvis aina odottaa koko vuotta seuraavaa turnausta!

Sauli Huovinen kirjoitti...

On niit pikapeli turnauksia melkeenpä pari kertaa viikos ainaki OSS peli-illoissa.

Eihä niist virallista lukua saa mut ei kai kukaan sen takia pelaakkaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tuloskorjauksena semmoinen, että kun Parkkisen Jyrki tunnusti hävinneensä Vallin Fransille, nousi OSS 1 sijalle 13, eli vain pari pykälää RaahLin taakse.

Shakkilaakson dreamtiimin sijaluvuksi tuli 62, kun Kalle Niemen pistesaalis 2. pöydällä oli sunnuntaina peräti 8,5, mikä on saman verran kuin Laurosen Terhillä ja Korkiakosken Vesalla. Jouko sai 1/2 pistettä enemmän. Toki pitää mainita, että Kalle pelasi ryhmässä S2 ja Terhi, Vesa ja Jouko ryhmässä S5, jossa Teemu Lauronen sai 24 pistettä.

Shakkilaakson ykkösjoukkueessa Riku Hietalan saldo oli 18,5, Lasse Lehtohalmeen 13 ja Juho-Matti Mäyrän 20/27.

Shlaakso 2:n sijaluku oli 156.

Opimme tästä sen, mitä Juho-Kusti Paasikivi opetti vieraan apuun luottamisesta jo 1950-luvun alussa.

T. Jouko

Jukka kirjoitti...

Franssille:

Vuoteen 2008 asti OSS järjesti vuosittain kaksi valtakunnalliseen pikashakin selo -laskentaan kuuluvaa turnausta. Kun vuonna 2008 kummankin turnauksen voittajan nimi oli Jukka Peltomaa, turnausten shakillinen taso katsottiin sen verran matalaksi, että niistä päätettiin luopua :(

Viralliseksi syyksi luopumiseen ilmoitettiin, että kevään turnaukseen osallistui 8 pelaajaa ja syksyn turnaukseen 5 (Älypelien Fischer-random oli samana päivänä) ja vähäiset pelaajamäärät tuottivat tappiota järjestäjälle. Eli jos joku näitä P-Suomessa vielä järjestää niin, "Aktiivisuutta peliin!" kuten Osmokin yllä muistutti.