maanantai 3. elokuuta 2015

Vammalan joukkueblixtit 1. - 2.8.2015

Vammalan kisat pelattiin Vexve-areenalla ja mukana oli 157 joukkuetta.

OSS 1 (Osmo Kauppila, Anssi Takalo-Eskola, Aleksi Wallin, Jere Huovinen) oli finaalissa lopulta sijalla 13. virallisten tulosten mukaan ja OSS 2 (Riku Hietala, Teemu Kilpi, Ari Luiro, Simo Lehtonen) 25. Tarkempia tuloksia voi selailla kaikki tulokset-linkistä ja sieltä löytyy mm. KokkSK (Joni Sokolov, Eero Marjusaari, Jouko Lahti, Ari Heinoja) 1-sijoitusryhmästä, 2-sijotus OSS 70 (Karri Laine, Jaakko Alatulkkila, Matti Kauma, Jaakko Saarinen), 3-sijotus OSS 3 (Pertti Peuraniemi, Lauri Sääskilahti, Timo Nisula, Martti Luodonpää) sekä 4-sijotus Shlaakso (Timo Lauronen, Jouko Lauronen, Vesa Korkiakoski, Kaarlo Jylhä-Ollila)

Kisoissa saatiin aikaan keskustelua herättänyt tapahtuma, jossa kisojen varsinainen voittajajoukkue MikkSK kokoonpanossa Sklyarov, Kukk, Valli ja Tuononen 30 min ennen kisojen alkua todettiin puulaakijoukkueeksi tehdyn protestin perusteella, vaikka ennen kisoja asiasta oli kuulemma käyty keskusteluja järjestäjien kanssa ja Sklyariovin oli todettu kelvanneen kotimaiseksi pelaajaksi kelakortin myötä, kuten liigassa Aatoksella oli vastaavanlainen viritelmä.

Virallinen selitys on mennyt tyyliin Sklyarovilla ei ollut esittää passia mistä voitaisiin todeta hänen olleen suomalainen ja säännöt vaatii että pitäisi olla 3 suomalaista vähintään joukkueessa, että tämä hyväksyttäisiin tavoittelemaan mestaruutta. Pelipaikalla kuuli yleisesti puhuttavan että Tammershakki olisi protestin takana, minkä taas tamperelaiset kieltävät.

Yhtäkaikki, liiton pj Jaakko Mäntyniemi oli todennut että Mikkeli ei ole kelvollinen voittamaan mestaruutta, koska joukkueessa on kaksi ulkomaalaista ja JSM on eri säännöt kuin joukkueblixteissä.

Lopulta Mikkelin joukkue oli maksanut extra-osanottomaksun ja saanut oikeuden osallistua M-ryhmään ja tavoitella mahdollista rahapalkintoa.

Jos protesti on tehty, niin kuka sen teki? Miksei tämmöstä asiaa voitu selvittää jo hyvissä ajoin ennen kisoja, kun joukkueiden kokoonpanot oli tiedossa järjestäjillä?

Tämän episodin myötä lopputulos oli se että mitalit jaettiin Mikkelin jälkeen seuraaville joukkueille:

1. TammerSH 2. VammSK 3. TuTS

linkkejä:

Pudaksen videoita
Pudaksen kuvagalleria
Kaikki tulokset
Vammalan blogi

Ei kommentteja: