torstai 5. elokuuta 2010

Elokuun lukijakilpailun voittaja Sampsa Nyysti!

Oikea vastausvaihtoehto oli siis 4) Kramnik-Topalov, 2006 Elista. Avaintekijä vaihtoehdoissa oli siis paikka, jossa ottelu pelattiin. Meranon, Moskovan ja Lontoon mukaan on nimetty avaus tai avausmuunnelma (Semi-slaavi Meran, Lontoon systeemi, Semi-slaavi Moscow Gambit ja Anti-Moscow Gambit), mutta Elistan mukaan ei. Tuota Elista-aikakontrollia en olisi muistanutkaan ellei Sampsa olisi vastauksessaan sitä maininnut eli oppii näistä näköjään laatijakin :) Ja hyvä juttu vielä sikälikin, että ATE ei pääse viilaamaan pilkkua, että näillä neljällä ei olisi lisäksi sitä yhdistävää tekijää (MM-otteluiden lisäksi), kuten hyvin laaditussa tehtävässä kuuluu olla!

Kun vastaukset pyörivät lähinnä eri otteluiden faktoissa, aloin jo uskoa, että tehtävästä tuli sittenkin liian vaikea. Osmo ja Vilka sentään etsivät vastausta vähän laajemmalti, Osmo kilpailijoiden nimien kirjainmäärästä ja mainitsipa Elistan 1.d4-avauksetkin, Vilka sen sijaan kiinnitti huomiota kuvien tarjoamaan informaatioon. Kukaan ei kuitenkaan ehdottanut, että vain kuvassa 3) haastaja istuu vasemmalla :). Sampsa kuitenkin täräytti oikean vastauksen ja kisa loppui siihen. Hmm.. korreloikohan menestys näissä lukijakilpailuissakin (s)elo-lukuun... Taitava pelaaja näkee asemassa enemmän ja osaa hakea enemmän kandidaattisiirtoja!

ATEn heinäkuun kisan kommenttiennätys 21 jäi sitten rikkomatta, kun kommentteja ehti tulla vain 11, joista 2 allekirjoittaneen. Sampsa, lähetätkö osoitteesi emailina jukka.peltomaa(a)mail.suomi.net, niin lähetän palkinnon postissa, ellet mahda olla viikonloppuna Raputurnauksessa? :)

Onnea vielä voittajalle ja kiitokset kaikille kisaan osallistuneille!

1 kommentti:

ATE kirjoitti...

Kyllä nyt harmittaa kun en saanu viilata pilkkua...