keskiviikko 2. syyskuuta 2009

SKSL hallituksen kokous 1.9.2009

Muutamia kommentteja päätöksistä

- Todettiin, että kaikkia tämän vuoden toimintasuunnitelmassa olleita hankkeita ei ole saatu toistaiseksi vietyä eteenpäin.

jee

- Siirrettiin koululaisten SM viikkoa eteenpäin 28.-29.11. kilpailun järjestäjän (VammSK) toivomuksesta.

Siihen varmasti on vaikuttanut päällekkäisyys OSS ja TuTS-kisojen kanssa, huomionarvoinen seikka oli että juniorit toivoivat joulukuun puoliväliä kisan ajankohdaksi jotta vältyttäisiin mm-kisojen päällekkäisyydeltä mutta eihän se kaikille käy...

- Lisäksi päätettiin joukkueiden EM:n osalta, että varapelaajia ei lähetetä. Pelaajien (Nybäck, Karttunen, Agopov, Luukkonen, Rautanen, Savola, Puuska, Walta)

Tämä päätös näyttää todella huonolta! Luotetaanko siellä että kaikki on kuiteski sikainfluenssassa? Yleensä joukkuekisoista kun raportteja on lukenu niin aina joku on vatsataudissa tai kärsii kovasta päänsärystä. Ei hyvä!

- Ruotsi-Suomi-maaotteluun on toistaiseksi vain 17 ilmoittautunutta. Päätettiin, että joukkue lähetetään, jos ilmoittautuneita on vähintään 30 henk.

Tämä kyllä ryssittiin todella lahjakkaasti, ei tiedotetta missään ja juhannuksen aikoihin saapuu kutsu jossa sitova ilmottautuminen 29.6 mennessä. Tarkistin myös suomen shakit numerot 1-3 niin ainoastaan löytyy maininta jokaisesta kilpailukalenterista että 3.10 Suomi-Ruotsi maaottelu

Tilannepäivitys klo 15:11: Nyt julkaistiin uusi kutsu jossa aikaa peräti 8.9. asti. Jälkiviisaasti voisi todeta, että ehkä olisi ollut jotain ideaa siirtää ilmoittautumisen takarajaa siinä vaiheessa, kun "sitova ilmoittautumispäivä" 28.6. meni ohi ja pelaajia oli vain murto-osa suunnitellusta 60:sta. -Osmo

Hyvää työtä taas kerran!

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Näin kaverina vaan, huomautan kyllä hiukan tohon eka kommentiin, että harvassa on ne järjestöt/liitot/yhteisöt jossa sitovasti saadaan eteenpäin KAIKKI toimintasuunnitelmat käytännön tasolla...Riippuu tosin paljonko hankkeita on ja (tietenkin) kuinka haasteellisia. Lausunnalla tarkoitetaan "Ei Kaikki" sanoessa, sitä että osa on toteutunut, osa ei. Jos siis itse ymmärrän "Ei mitään" on jo pahemman puoleinen juttu. Muussa kritiikissä oon ATE sun linjoilla.

-SuperDonitsi, joka unohti salasanansa :)

ATE kirjoitti...

ja ihan muistutuksena että puhtaasti anonyymit kommentit lähtee roskakoriin. Opetellaan käyttämään sitä Nimi/URL vaihtoehtoa ellei ole rekisteröitynyt käyttäjäksi.

Roope kirjoitti...

Auts, koululaisten SM siirrettiin samalle viikonlopulle ku GP-kisan viimeinen osakilpailu. Täytyy siis yrittää ottaa vähän kaulaa kakkoseen ennen sitä...

SuperDonitsi kirjoitti...

Täytyykin olla tosi hölmö käyttääkseen anonyymiä kommenttia juu....Valitettavasti asioistakaan ei saa olla täällä eri mieltä?

SuperDonitsi kirjoitti...

Lisäyksenä kysymys näin tyhmemmältä: miksi anonyymi vaihtoehto sitten on olemassa??

ATE kirjoitti...

Asioista saa olla eri mieltä omalla nimellään.

SuperDonitsi kirjoitti...

Ei tarvitse mainita omaa nimeään, jos ei halua. Se on päivänselvä oikeus kaikilla. Kunhan puhutaan asiaa, eikä mennä henkilökohtaisuuksiin (mainitsemalla kenenkään nimeä samalla!). Se on nykyisin kaikkien oikeus. Jos välttämättä HALUAA julkaista omalla nimellään, niin oma asia. Poistaiskohan serverin ylläpitäjä asiallisen tekstin, joka on kirjoitettu anonyyminä, kun serveri itse antaa mahdollisuuden anonyymiin kommenttiin? :) :)

ATE kirjoitti...

jos kirjoittaja olisi anonyymi niin linjaa ei muuteta, roskiin menisi.

SuperDonitsi kirjoitti...

"Todettiin, että kaikkia tämän vuoden toimintasuunnitelmassa olleita hankkeita ei ole saatu toistaiseksi vietyä eteenpäin."

Suomen kieli on muuten syystäkin hassu ja vaikea kieli. "Kaikkia" -sanaa voidaan halutessaan/vahingossa ymmärtää: "Ei mitään ole saatu toteutettua" tai: "Osa on toteutunut, osa ei" Hauskaa Suomenkielen oppimista kaikille tännepäin Suomeen muuttaville ja muille..koittakaa kestää.

SuperDonitsi kirjoitti...

Anonyymi olenkin aika monelle täällä :), sillä ei mun nimmarikaan sano muuta kuin harvoille ja valituille.
Muuten ton kommentin taidan jättää omaan arvoonsa. Kysynpä vieläkin, sinä kiukustunut kohta kaverini :) Mitä tolla edellisellä tarkoitat? Olen kirjoittanut alle "SuperDonitsi" - joka ei (juuri) kellekään (paitsi ATE:lle ja parille muulle täällä) sano mitään? Roskiin vai ei?
Eikö tärkeämpää ole tekstin sisältö, eli mitä sanoo. Käsittääkseni tämä keskustelupalsta on avoin mielipiteille, ja on tarkoituksena toivottavasti ollakin. Olin vain yhdessä kohdassa osin eri mieltä. Hiillyitkö siitä, että teit tikusta asiaa?